Päämainos

Korona iski kipeästi Finnlinesiin

Finnlinesin liikevaihto tippui viidenneksen ja tulos kolmanneksen tammi-kesäkuussa.

10.08.2020
Teksti Esko Lukkari

Finnlines-konsernin liikevaihto tammi–kesäkuussa putosi 20 prosenttia ja tulos 32 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Yhtiön liikevaihto oli 236,4 miljoonaa euroa (295,5). Tulos oli 31,7 miljoonaa euroa (46,7). Yhtiön mukaan Covid-19-pandemia vaikutti voimakkaasti Euroopassa ja Suomessa ja operatiivisesti vuosineljännes oli erittäin haastava.

Yhtiö tiedotti tuloksestaan 30.7. 

Suurin vaikutus koronalla on ollut matkustajaliikenteeseen, joka oli pysäytettynä lähes kokonaan. 

Finnlinesilla on vahva asema Suomen rekka- ja traileriliikenteen merikuljetuksissa. Yhtiö kuljettaa yli kolmanneksen arviolta noin miljoonasta yksiköstä, jotka kulkevat kolmen tärkeimmän merisillan eli Suomi–Viro, Suomi–Ruotsi ja Suomi–Saksa kautta. 

Tuesta halutaan tasapuolista

Toimitusjohtaja Emanuele Grimaldin mukaan yhtiö on seurannut Euroopan maiden varustamoille myöntämiä tukijärjestelyitä, ja etenkin Suomen myöntämää tukea lasti- ja matkustaja-alusvarustamoille. Prosessi Finnlinesin ja Huoltovarmuuskeskuksen välillä on hänen mukaansa kesken ja tavoitteena on päätös, jossa tuen perustana on varustamon osuus siitä vastuusta, jonka ne kantavat Suomen huoltovarmuudesta. 

”Finnlines on toiveikas hallituksen uudesta lisäbudjetista meriliikenteelle, joka mahdollistaa avustuksen myöntämisen kaikille varustamoille. Keskenään kilpailevilla yhtiöillä tulisi olla tasavertaiset mahdollisuudet saada valtion taloudellista tukea”, hän sanoo tiedotteessa

Ensimmäisen Finnlinesin tilaamista uusista roro-aluksen on määrä aloittaa liikenteessä ensi vuonna, ja kaksi muuta vuonna 2022. Finnlines on myös tilannut kaksi suurta ekotehokasta Superstar-luokan matkustajarahtialusta, jotka aloittavat liikennöinnin vuonna 2023.”

JAA