Päämainos
Kouvolassa rakennetaan kestävän logistiikan tulevaisuutta
SponsoroituKuljetukset 08.11. 15:58

Kouvolassa rakennetaan kestävän logistiikan tulevaisuutta

Maailma on suurten murrosten äärellä, kun ilmastokriisi haastaa meidät kaikki. Tavaravirrat on jatkossa pystyttävä järjestämään tehokkaasti ja turvallisesti, mutta ennen kaikkea ilmaston ehdoilla, päästöt minimoiden. Yhtenä toimenpiteenä tavoitteen saavuttamiseksi on rautatierahtiliikenteen kehittäminen.

08.11.2021
Teksti Railgate Finland kuvat Railgate Finland

Vuonna 2023 käyttöönotettava Kouvola RRT rautatie- ja maantieterminaali on Suomen ensimmäinen kuivasatama, joka monipuolistaa mahdollisuuksia nopeiden, luotettavien, kustannustehokkaiden ja ennen kaikkea ympäristöystävällisten rautatiekuljetusten järjestämiseen.

Kansainvälisen liikenteen solmukohta

Kun Taloustutkimus tutki alkuvuodesta logistiikan ammattilaisten näkemyksiä rautatierahtiliikenteen kehityksestä, pitivät haastatellut logistiikan ammattilaiset Kouvolan sijaintia loistavana.Suoraa yhteyttä Venäjälle ja Aasiaan pidetään kilpailuvalttina ja asemaa Suomen raiteiden rahtiliikenteessä hyvänä. Kouvola on EU:n liikenteen ydinverkon TEN-T:n ainut rautatie- ja maantieterminaali Suomessa, joten asema kansainvälisen rautatieliikenteen solmukohtana on tunnustettu laajasti.

Tutkimuksessa Kouvola RRT rautatie- ja maantieterminaalintulevientavaravirtojen arvioitiin liikkuvan erityisestiHaminaKotkan ja Vuosaaren satamiin, Oulun seudulle sekä Ruotsiin ja Norjaan ja vastaavasti Kouvolan kautta Baltiaan, Venäjälle ja pidemmälle Aasiaan.

Kouvolan kuivasatama palvelee monipuolisesti

Kouvolan tuleva terminaali toimii open access -periaatteella. Yhteydet, kapasiteetti ja palvelut ovat yhdenvertaisesti kaikkien toimijoiden käytettävissä. Kuivasatama mahdollistaa uusia logistiikan lisäarvopalveluita ja parantaa yritysten pääsyä markkinoille ja osaksi logistiikan toimitusketjua. 

Aluetta markkinoidaan erityisesti huolinta-, kuljetus-, tavarankäsittely-, varastointi- ja terminaalipalveluita tarjoaville yrityksille sekä näihin palveluihin lisäarvoa tuottaville toimijoille. Kouvola RRT:n välittömään läheisyyteen rakentuu myös tontteja logistiikkaan tukeutuvalle tuotannolliselle toiminnalle. 

Terminaalissa on mahdollista käsitellä sekä erilaisia kontteja että muita rautatieliikenteen suuryksiköitä. Kouvola RRT voisi palvella myös yhdistettyjen kuljetusten Etelä-Suomen terminaalina.

Pitkät raiteet tehostavat junien käsittelyä

Kouvolan kuivasatama tulee olemaan Suomen tehokkain junien lastaus- ja purkupaikka. Yli kilometsin pituisia junia käytetään yleisesti Venäjän tavaraliikenteessä, ja junakoot kasvavat myös Kaakkois-Suomessa. Kouvola RRT:ssa yli kilometrin pituisia junia voidaan lastata ja purkaa kokonaisina. Muualla pitkät junat pilkotaan osiin, mikä aiheuttaa edestakaista liikennettä, ylimääräistä työtä ja kustannuksia.

Railgate Finland hallinnoi terminaalia satamayhtiön tavoin

Terminaalin hallinnointiyhtiö Railgate Finland Oy tarjoaa toimintamahdollisuuksia vuokraamalla terminaalin alueita ja tiloja satamayhtiön tavoin. Räätälöimme omat palvelumme vastaamaan alueella operoivien yritysten tarpeita ja haemme kumppaneita täydentämään alueen palveluntarjontaa.

Terminaalissa toimimisen edellytykset ja kaupalliset ehdot ovat tarkentumassa. Pidämme kiinnostuneet ajan tasalla edistymisestä, joten olethan yhteydessä, mikäli toimiminen Suomen ensimmäisessä kuivasatamassa kiinnostaa.

JAA