Päämainos

Kuljetus Leistilälle SKAL:n yrityspalkinto

Yhtiön verkostoitumiskykyjä ja kykyä uusien ideoiden hakemista pidetään erinomaisina.

21.06.2019
Teksti Esko Lukkari

Nakkilalainen Kuljetus Leistilä on saanut SKAL:n vuoden 2019 kuljetusyrityspalkinnon. Yhtiön verkostoitumistaitoja ja kykyä hakea uusia ideoita yritystoiminnan kehittämiseen pidetään erinomaisina.

Yritys on SKAL:n palkintoperusteluiden mukaan onnistunut myymään keskenään kilpaileville asiakkailleen ajatuksen yhteisistä tavarakuljetuksista 2000-luvun alussa, jolloin konseptia vielä vierastettiin. Sittemmin jo vakiintuneet yhteiskuljetukset tehostavat logistiikkaa ja pienentävät hiilijalanjälkeä. Ne ovat yksi esimerkki Kuljetus Leistilä Oy:n kyvystä luoda menestystä verkostoitumisen kautta.

SKAL tiedotti valinnasta 8.6.

Kuljetus Leistilä Oy:ssä lautakunnan huomion kiinnitti yrittäjäparin avoin ja kiinnostunut suhtautuminen sidosryhmiinsä, olivat nämä sitten asiakkaita tai oppisopimuskoulutukseen tulevia nuoria. Yritys ei ole tyytynyt siihen, miten asioita on totuttu tekemään, vaan on esittänyt uusia toimintamalleja ja vakuuttanut asiakkaansa niiden eduista. Nuoriin Leistilällä suhtaudutaan voimavarana, josta pidetään hyvää huolta. Monet yrityksen kuljettajista ovat tulleet oman oppisopimusohjelman kautta.

”Yrittäjäparin positiivisen asenteen ja vuosien uurastuksen tuloksena on syntynyt upea verkosto, joka luo osapuolilleen menestystä, luonnehtii lautakunnan puheenjohtaja”, kansliapäällikkö Harri Pursiainen sanoo tiedotteessa.

Kuljetus Leistilä Oy aloitti leipomotuotteiden jakelun yhdellä autolla vuonna 1990. Päätoimisesti maatalousyrittäjänä toiminut Olavi Jokela sai kuljetustoiminnan luotsattua lamavuosien yli, sillä elintarvikkeita tarvittiin lamasta huolimatta.

Koko perhe mukana

Vuonna 1997 yritys lisäsi kalustoaan uuden asiakkuuden myötä ja palkkasi ensimmäiset työntekijät. 2000-luvun alussa se alkoi tarjota rakennusalan verkostoonsa kuuluville yrityksille kuljetuksia yhteisissä suuntakuormissa. Leistilä sai ennakkoluulot murrettua vetomalalla lisääntyvään tehokkuuteen ja parempaan palveluun.

Konsepti parantaa kuljetusten täyttö- ja käyttöastetta sekä säästää ympäristöä. Riittävän laaja asiakasverkosto turvaa toiminnan tehokkuutta, ja luotettu kumppaniverkosto auttaa tasaamaan kysynnän vaihtelua ja takaa kuhunkin kuljetustehtävään sopivimman ratkaisun.

Asiakaspohjan laajetessa Kuljetus Leistilä perusti oman terminaalipalveluyrityksen Leistilä Works Oy:n hoitamaan kuljetuksiin liittyvää lajittelua, ja henkilöstö kasvoi. Vuonna 2006 Olavi Jokelan puoliso Marja Jokela alkoi päätoimisesti huolehtia henkilöstöasioista ja koulutuksesta, Työntekijät nousivat keskeiseksi voimavaraksi, jonka hyvinvointiin Marja Jokela paneutui.

”Jokaisella kuljettajalla on tieto ja vastuu omasta tehtävästään ketjun osana, sillä usein hän on se, joka antaa kasvot koko toimitusketjulle ja tuotteelle”, Jokelat kuvaavat.

Tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä seuraavaa polvea edustava Ville Jokela on jo vahvasti mukana yrityksen toiminnassa ja näkee yrittäjyydessä elämäntyönsä. Myös nuorempi poika Jaakko Jokela valmistuu autoalalle tyttären Annemarin tehdessä uraa kuljetusliikkeen ulkopuolella.

JAA