Päämainos
Kuljetusalalle tulossa korkeintaan 75 miljoonan euron ylimääräinen kustannustuki
Kuljetukset 04.04. 07:25

Kuljetusalalle tulossa korkeintaan 75 miljoonan euron ylimääräinen kustannustuki

Laki kuljetusyritysten määräaikaisesta kustannustuesta valmistellaan pikaisella aikataululla työ- ja elinkeinoministeriössä.

04.04.2022
Teksti Osto&Logistiikka

Varautumisen ministerityöryhmä käsitteli logistiikka-alan toimintaedellytyksiä 1.4. pitämässään kokouksessa. 

Työryhmän päätösten mukaan hallitus valmistelee kiireisellä aikataululla kuljetusalan turvaamiseksi toimia, jotka lisäävät tukea korkeintaan 75 miljoonalla eurolla. Laki kuljetusyritysten määräaikaisesta kustannustuesta valmistellaan pikaisella aikataululla työ- ja elinkeinoministeriössä. Tuki on mahdollista saada kolmelta kuukaudelta (tammikuu-maaliskuu 2022), ja sen tarkemmat ehdot tarkentuvat lakivalmistelussa. Valmistelussa huomioidaan EU:n valtiontukisääntelyn asettamat puitteet.

Lisäksi Finnvera osallistuu kuljetusalan käyttöpääoman rahoitukseen lainoin tai takauksin. Finnvera voi myöntää rahoituksen yksin tai yhdessä muiden rahoittajien kanssa. Rahoitus voi sisältää laskennallista valtiontukea (yleisimmin de minimis –tuki).

Tuki vihreän siirtymän edistämiseksi

Kuljetusalan vihreän siirtymän edistämiseksi hallitus valmistelee toimenpidekokonaisuuden, jossa tuetaan sähkö- ja kaasukäyttöisen kuorma- ja pakettiautokaluston hankintoja sekä liikennesähkön ja -kaasun julkisen jakeluinfrastruktuurin kehittämistä. Tähän varataan 20 miljoonaa euroa. Kokonaisuudesta linjataan julkisen talouden suunnitelman käsittelyn yhteydessä huhtikuussa 2022.

Merenkulun mahdolliset tukitarpeet arvioidaan viimeistään varautumisen ministerityöryhmän 21.4. kokoukseen mennessä. Niiden linjaamisesta päätetään erikseen.

Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa pääasiallisesti hyväksyttyjen linjausten jatkovalmistelusta ja toimeenpanosta.

Nyt linjatut toimet tukevat hallituksen helmikuussa tekemää päätöstä ammattidieselverojärjestelmän valmistelun aloittamisesta. Valmistelun aikana arvioidaan, toteutetaanko ammattidiesel nykyjärjestelmän pohjalta vai siten, että dieselin suora verotuki poistettaisiin ja ammattiliikenteessä käytettävästä dieselöljystä maksettaisiin takautuvasti palautusta. Valmistelussa huomioidaan hallituksen ilmastotavoitteet.

Ministerityöryhmä päätti myös, että sen alaisuuteen perustetaan virkamiehistä koostuva pakotetyöryhmä.

 

JAA