Päämainos

Lahden eteläinen kehätie on suurhanke

Uutta tietä syntyy 13 kilometriä.

17.08.2018
Teksti Esko Lukkari

Lahden ja Hollolan eteläisen valtatie 12 rakentaminen on yksi suurimmista käynnissä olevista tiehankkeista Suomessa.

Kehätiehanke työllistää tällä hetkellä noin 300 henkilöä. Uutta tietä syntyy Hollolan puolella 8,5 kilometriä ja Lahden puolella 4,5 kilometriä. Tien pitäisi olla valmis loppuvuodesta 2020.

Liikeviraston verkkosivulla 14.8. julkaistussa artikkelissa kerrotaan Lahden kehätien rakentamisesta.

"Tämä on valtava hankepaketti ja pieniä yllätyksiä tulee joka päivä, mutta hyvin on sujunut ja iloisella fiiliksellä mennään eteenpäin", sanoo jutussa hankkeen projektijohtaja Janne Wikström.

Wikström vastaa hankkeesta Liikenneviraston puolelta yhdessä projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläisen kanssa. Hankkeessa ovat tiiviisti mukana myös Lahden kaupunki ja Hollolan kunta.

Kaksi hankeosaa ja kolme urakkaa

Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie -hanke koostuu kahdesta hankeosasta ja kolmesta urakasta. Ensimmäinen hankeosa jakautuu kahteen urakkaan ja sisältää valtatie 12 rakentamisen Lahden ja Hollolan eteläpuolelle, kun taas toinen osa käsittää Uudenmaankadun parantamisen. Kaikkia urakoita toteutetaan erilaisin tavoin.

Hollolan puolella käynnissä on ST-urakka (suunnittele ja toteuta), jossa Destia hoitaa niin suunnittelun kuin toteutuksenkin. Lahden puolella sen sijaan urakoidaan allianssimallilla. Liikennevirasto ja rakentajakumppani Skanska Infra Oy sekä suunnittelijakumppani Pöyry Finland Oy muodostavat allianssin, joka vastaa urakan toteutuksesta yhdessä. Valtari-niminen allianssi perustettiin viime vuoden heinäkuussa.

Hankkeen toinen osa sisältää Uudenmaankadun eli maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantamisen. Se toteutetaan kokonaisurakkana, jolloin Liikennevirasto on teettänyt rakennussuunnitelman ennen urakan kilpailutusta ja urakoitsija vastaa vain rakentamisesta. Urakoitsijana toimii Suomen Maastorakentajat Oy.

Hanke on paloiteltu osiksi sen valtavan koon tähden. Erilaiset urakkamallit puolestaan syntyivät alan toimijoiden, urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden toiveiden perusteella, joita ennen hankkeen aloittamista kartoitettiin.

"Tämän kokoluokan hanke olisi ollut liian suuri yhdeksi paketiksi, joten jaoimme sen useampaan osaan. Hankkeen edetessä päätös on osoittautunut järkeväksi", Wikström sanoo.

JAA