Päämainos

Lahden eteläisestä kehätiestä osa valmis

Lahden eteläpuoleinen kehätie on Suomen suurin tietyömaa tällä hetkellä.

15.08.2019
Teksti Esko Lukkari

Suomen suurimman tekeillä olevan tietyömaan eli Lahden eteläisen kehätien (Vt 12) ensimmäinen osa otetaan käyttöön 15-16.8. välisenä yönä Soramäessä Hollolassa.

Noin 260 miljoonaa euroa maksava Vt 12 Lahden eteläinen kehätie maksaa 260 miljoonaa euroa. Tien pitäisi olla valmis kokonaisuudessaan ensi vuoden lopulla ja viimeistenkin päällystystöiden tulisi valmistua vuonna 2023. Hanke on suurin käynnissä oleva kehätiehanke Suomessa.

Uusi kehätie tehostaa esimerkiksi Lahden ja Hollolan maankäytön ja liikenteen kehittämismahdollisuuksia. Se luo edellytykset Lahdelle tärkeiden Nostavan ja Kujalan teollisuus- ja logistiikka-alueiden kehittämiselle.

Väylävirasto tiedotti asiasta 14.8.

Hollolan Soramäen eritasoliittymä otetaan vaiheittain ajoneuvoliikenteen käyttöön 15-16.8. välisenä yönä. Perjantaiaamun työmatkaliikenne kulkee jo uuden Soramäen eritasoliittymän kautta.

Illalla 15.8. Riihimäentien liikenne siirretään kulkemaan uuden rakennetun Soramäen risteyssillan yli, jonka jälkeen Soramäessä ollut työnaikainen kiertotie puretaan ja eritasoliittymän alue viimeistellään ajoneuvoliikenteelle. 

Koko hanke 275 miljoonaa euroa

Seuraavaksi Tampereen suunnan liikenne siirretään kulkemaan uuden kehätien ja eritasoliittymän ramppien kautta.

Liikenteessä olevien tulee yön aikana varautua pysäytyksiin sekä muuttuviin kaistajärjestelyihin, kun eritasoliittymän väyliä viimeistellään.

Hankkeen kokonaiskustannuksen arvioidaan olevan 275 miljoonaa euroa. Vt 12 Lahden eteläisen kehätien osalta investointikustannuksen arvioidaan olevan 258 miljoonaa euroa ja Mt 167 Lahden eteläisen sisääntulotien 17 miljoonaa euroa. 

Valtion rahoitusosuus on hankkeista 72 prosenttia (198 miljoonaa euroa) ja Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan yhteinen rahoitusosuus 28 prosenttia (77 miljoonaa euroa).

JAA