Päämainos

Lahden kehätie allianssiurakana

Eteläisen kehätien tavoitehinta 172 miljoonaa euroa.

31.05.2018
Teksti Esko Lukkari

Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie –hankekokonaisuus toteutetaan allianssimallilla. Liikennevirasto, Skanska Infra Oy ja Pöyry allekirjoittivat sopimuksen 29.5. Sopimuksen arvo on 172 miljoonaa euroa.

Vt 12 Kehätien Lahden pää on laajan hankekokonaisuuden teknisesti vaativin ja kustannuksiltaan merkittävin sopimus. Siihen sisältyy kolme eritasoliittymää, kaksi maantietunnelia ja useita siltakohteita.

Sopimuksen arvo Skanskalle on noin 161 miljoonaa euroa. Rakennustyöt ovat käynnissä ja tavoitteena on avata tie marraskuussa 2020. Hanke valmistuu syyskuussa 2021. Skanska tiedotti asiasta 29.5.

Liikennevirasto, Lahden kaupunki ja Hollolan kunta tilaajina sekä Skanska Infra Oy ja Pöyry Finland Oy palveluntuottajina muodostivat VALTARI-nimisen allianssin viime kesänä. Allianssin kehitysvaiheesta päästään nyt etenemään toteutusvaiheeseen. Kehätien Lahden pään allianssiurakan sovittu tavoitekustannus on noin 172 miljoonaa euroa.

”Yhteistyö ja yhdessä tekeminen sujuivat kehitysvaiheessa erinomaisesti BigRoom-työskentelyllä, jossa tilaajan ja toteuttajan henkilöt työskentelevät samassa tilassa yhdessä. Meillä on nyt saumattomasti toimiva huipputiimi toteuttamassa hanketta”, sanoo tiedotteessa projektijohtaja Janne Wikström Liikennevirastosta.

”Nikulan eritasoliittymä saatiin mahtumaan mukaan hankkeeseen, Ajokadun kohdan mahdollisimman nopea toteuttaminen Launeen koulun ympäristössä nostettiin avaintavoitteeksi ja Kujalan eritasoliittymä valtatiellä 4 avataan liikenteelle jo vuonna 2019”, Wikström jatkaa.

Kolme eritasoliittymää

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankekokonaisuuden kehätien Lahden pään osuus alkaa Okeroisten eritasoliittymän itäpuolelta ja päättyy hankealueen rajalle Kujalaan. Siihen sisältyvät muun muassa Launeen, Kujalan ja Nikulan eritasoliittymät, valtatien 12 kaksiajoratainen osuus välillä Okeroinen–Kujala sekä valtatien 4 lisäkaistat Joutjärven eritasoliittymään asti. Merkittäviä rakennuskohteita ovat lisäksi Patomäen ja Liipolan tunnelit sekä 12 siltakohdetta.

Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Työt maantiellä 167 alkoivat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta keväällä 2018.

”Lahden eteläisen kehätien hanke vaikuttaa koko Lahden alueen kehitykseen positiivisesti. Kyseessä on paljon muutakin kuin tie, sillä hanke poistaa liikenteen pullonkauloja ja tuo paljon mahdollisuuksia myös elinkeinoelämälle”, sanoo Skanska Infran toimitusjohtaja Ari Huovila.

JAA