Päämainos

Lahden kehätielle kilometrin tunneli

Kilometrissä on kaksi kallio- ja kaksi betonitunnelia.

27.09.2018
Teksti Esko Lukkari

Uuden Lahden kehätien Lahden pään työt ovat täydessä vauhdissa. Parhaillaan louhitaan kilometrin pituista tunnelia. Louhintoja tehdään Liipolan liikennetunnelissa kallion sisällä. Liipolan osuuden pitäisi olla valmis ensi kesänä.

Tunneliin siihen sisältyy kaksi kalliotunneliosuutta sekä betonitunneliosuudet tunnelin länsipäässä sekä keskellä. Asuinalueen alla kulkevaa tunnelia on jo louhittu noin 210 metriä, joka on noin 15 prosenttia Liipolan kohdalla louhittavasta metrimäärästä.

Liikennevirasto tiedotti töistä 21.9.

"Tunnelilouhinnat alkoivat loppukeväällä ensimmäisen tutkimustunnelin louhimisella, joka sukeltaa Jyrkänkadun alle. Alkukesän mittaan saavutettiin liikennetunneli, josta louhinta jatkui liikennetunnelien louhintana neljään suuntaa. Jyrkänkatu 6B on ensimmäinen rakennus, jonka alapuolella louhinnat on tehty ja työ siirtyy koko ajan kauemmaksi", sanoo tiedotteessa Liikenneviraston projektijohtaja Janne Wikström.

Liipolan välitunnelin kohdalla sekä Liipolan tunnelin länsipäässä on alkamassa tunnelin suuaukkojen avolouhinta. Avolouhintaräjäytykset toteutetaan peitettynä. Itäpään louhintoihin verrattuna kumimatot vaimentavat hieman räjäytysääniä ja ilmanpaineaaltoja. Avolouhinnan valmistuttua päästään aloittamaan tunnelilouhinta myös suuaukoilta. Tunnelilouhintojen edettyä tunnelin sisälle, vaimenee asutusalueille leviävät räjäytysäänen ja ilmanpaineaaltojen vaikutus.

Liipolan tunnelin louhintaa voi seurata palvelusta kartta.lahti.fi. Kartta ei automaattisesti näytä juuri louhintojen kohtaa vaan sinun täytyy siirtää kartta oikeaan kohtaan, esimerkiksi  Liipolan tai Soramäen kohdalle. Louhintaräjäytyksistä voi tilata myös tekstiviestin. Tekstiviesti kertoo seuraavasta louhintaräjäytyksestä noin 20 minuuttia aikaisemmin.

JAA