Päämainos
Laman yli sisukkaasti
Kuljetukset 20.11. 07:39

Laman yli sisukkaasti

Kunnon kuski kiillottaa kengät ja kipaisee hakemaan työpöydälle unohtuneen passin.

20.11.2017
Teksti Paula Launonen kuvat Akseli Marttila

Raumalainen yrittäjä Jukka Pietilä tietää, että lentokenttäkuljetuksiin erikoistuneen tilaustaksin hyvän palvelun perusta on täsmällisyys.  

Vaikka taivaalta tulisi pikku-ukkoja tai ruuhka olisi kuinka kaoottinen tahansa, kuljettajan ja auton on oltava paikalla juuri silloin, kun asiakas tarvitsee. 

"Täsmällisyys on vain perusta. Hyvä palvelu tarkoittaa myös asiakkaan kohteliasta vastaanottamista lentoterminaalin tai firman aulassa, laukkujen kantamista, kenkien kiillottamista ja päällystakin pukemista", luettelee Raumair Oy:n toimitusjohtaja Pietilä. 

Nousukiitoon vuosituhannen lopussa 

Raumairin juuret ovat vuodessa 1956, jolloin Finnair ryhtyi hoitamaan maakuljetuksia Rauman ja Porin lentoaseman välillä. Vuonna 1989 Jukka Pietilä osti liiketoiminnan, taksiluvan ja kaksi autoa yrityksen silloiselta omistajalta Mika Grönqvistiltä. Vuodesta 1993 yrityksen nimi on ollut Raumair Oy.   

Pietilän alkutaival yrittäjänä lama-Suomessa ei ollut leppoisimmasta päästä. Siitä pitivät Pietilän mukaan huolen Suomen markkaa ahkerasti devalvoineet pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen.

"Yhtäkkiä minulla oli valuuttalainaa 40 prosenttia enemmän kuin olin ottanut. Silloin ihmettelin hetken, että tässäkö tämä oli. En kuitenkaan halunnut luovuttaa. Niinpä paiskin töitä hullun lailla ja lyhensin lainaa tunnollisesti."

Nousukiito alkoi viime vuosituhannen lopussa, jolloin Raumairin asiakkaiksi tulivat muun muassa Air Botnia ja SAS sekä Nokian kännykkätehdas Salossa.  

Enimmillään Pietilä työllisti 36 kuljettajaa, jotka kuskasivat lentokentän lähtöterminaaliin myös bisnesmatkaajan kotiin tai tarvittaessa työpöydälle unohtuneen hammasharjan tai passin. 

"Kuljettajina meillä on aina ollut tasokasta porukkaa diplomi-insinööreistä arkkitehteihin, merikapteeneista Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijoihin", Pietilä kiittää.  

Pietilän mukaan moni Raumairin renki on löytänyt takapenkillä istuneesta asiakkaasta uralleen arvokkaan kontaktin. Esimerkkinä hän mainitsee entisen kuljettajan, joska tuli sittemmin pankinjohtaja Porvooseen.  

Tyttärestä tuli jatkaja

Yrittäjä myöntää, että pitkät päivät ja bisneksen turbulenssi ovat vaatineet veronsa.  

Värikkääseen tyylinsä Pietilä kertoo saaneensa ”pikalähdön lasarettiin” neljä vuotta sitten. Kun sydän petti, tytär Elli Pietilä takavarikoi isän työpuhelimen ja sukupolvenvaihdos alkoi edetä suunniteltua nopeammin.  

"Elli nyt pyörittää ja kehittää tätä hommaa. Virallisesti olen toimitusjohtaja, mutta käytännössä hoidan tyttären apulaisena palkanmaksuja ja muita hallintorutiineja." 

Kun vastuu Raumairista siirtyy vuonna 2018 tyttärelle myös muodollisesti, isä aikoo keskittyä rakkaisiin harrastuksiinsa metsästykseen, kalastukseen ja mökkeilyyn. Lomitusapuna Jukka Pietilä toki lupaa olla.

FAKTA: Raumair Oy 

  • Tavoite: Parasta palvelua pilvien alla 
  • Omistus: Jukka Pietilä ja perhe 
  • Perustettu: 1993 
  • Toimitusjohtaja: Jukka Pietilä 

Avainlukuja 2016

  • Liikevaihto: 500 000 euroa
  • Henkilöstö: 15 
  • Kalusto: 8 henkilöautoa ja 3 pikkubussia 

Juhlavuotensa kunniaksi LOGY haluaa nostaa esille koko joukon kiinnostavia ja menestyneitä hankinta- ja logistiikka-alan yrityksiä. Sarjan aloitti DSV Road. Löydät kaikki sarjan jutut tunnisteen LOGY60 avulla.

JAA