Päämainos
Lapin lentokentillä ennätyssesonki jouluna
Kuljetukset 18.01. 07:18

Lapin lentokentillä ennätyssesonki jouluna

Lentomatkustus elpyi loppuvuotta kohti – Lapin lentoasemilla oli huippuvuosi.

18.01.2022
Teksti Esko Lukkari

Lapin lentoasemilla oli viime jouluna vilkasta. Tilauslentoja saapui 690, mikä on kuusi prosenttia enemmän kuin ennen pandemiaa huippuvuonna 2019. Turistilentojen määrä kasvoi etenkin Kittilän ja Kuusamon lentoasemilla. 

”Olemme investoineet Lapin matkailuun 60 miljoonaa euroa ja laajentaneet lentoasemiamme sekä parantaneet palvelutasoa merkittävästi. Lapin vetovoima on vahva ja uskomme matkailun kasvuun”, Finavian reittikehityksestä vastaaja johtaja Petri Vuori sanoo yhtiön 17.1. julkaisemassa verkkouutisessa.. 

Viime vuonna Finavian lentoasemien kautta matkusti 5,4 miljoonaa ihmistä. Lentoliikenne alkoi palautua jo vuoden toisella puoliskolla. Joulukuussa matkustajamäärä ylitti miljoonan matkustajan rajan, mikä on pandemia-ajan ennätys.

”Vuosi 2021 osoitti, että lentomatkustus elpyy heti pandemiatilanteen helpottuessa. Ihmiset haluavat matkustaa. Lentoliikenne alkoi vilkastua heinäkuussa, kun matkustusrajoituksia purettiin. Lentojen ja matkustajien määrä lisääntyi loppuvuotta kohti”, Vuori sanoo.

Euroopan reitit vetivät väkeä

Eniten matkustajia oli reiteillä Saksaan, Espanjaan ja Ruotsiin. Aasiaan suuntautuva liikenne oli koko vuoden ajan vähäistä. Kansainvälisten vaihtomatkustajien osuus lennoilla oli noin 15 prosenttia koko matkustajamäärästä. 

Helsinki-Vantaalla vuoden 2021 matkustajamäärä nousi 4,3 miljoonaan. Matkustajista 80 prosenttia lensi ulkomaille. Vilkkainta aikaa oli joulukuu, jolloin lentoaseman matkustajamäärä ylitti miljoonan ensimmäisen kerran pandemian aikana. Luvut ovat silti kaukana huippuvuosista. 

”Helsinki-Vantaan uudet lähtö- ja tuloaulat avautuivat sopivasti joulusesonkiin. Lisää tilaa ja uusia palveluita on tulossa jo tänä keväänä, kun muun muassa huippumoderni turvatarkastus otetaan käyttöön. Helsinki-Vantaan kehitysohjelma valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2023”, Vuori sanoo.      

Finavian alueellisten lentoasemien matkustajamäärä vuonna 2021 oli 1,1 miljoonaa. Vuoden aikana avautui useita uusia kansainvälisiä lentoyhteyksiä Rovaniemen, Kittilän, Tampere-Pirkkalan ja Turun lentoasemille. 

"Tilauslentojen lisäksi myös suorat reittilennot Euroopan isoista kaupungeista alueellisille lentoasemillemme ovat kasvussa. Olemme Finaviassa jo vuosia tehneet paljon töitä saadaksemme lentoyhtiöt lentämään tänne ja markkinoineet Suomea houkuttelevana matkakohteena. Työ kantaa nyt hedelmää", sanoo Vuori. 

Tilauslentojen määrä Lapin lentoasemilla

  2021 2019
Rovaniemi 238 237
Kittilä 268 240
Ivalo 108 124
Kuusamo 78 60

 

AVAINSANAT

Lappi

JAA