Päämainos
Autotuojat ja -teollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajaksi on seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittu Volvo Car Finland Oy:n toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt.
Kuljetukset 29.03. 04:00

Autotuojat ja -teollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajaksi on seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittu Volvo Car Finland Oy:n toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt.

Lasse Ahlstedt luotsaamaan Autotuojat ja -teollisuus ry:tä

Ahlstedt seuraa puheenjohtajakautensa tähän kevääseen päättänyttä K Auto Oy:n toimitusjohtajaa Johan Frimania.

29.03.2021
Teksti Osto&Logistiikka

”Ahlstedtin puheenjohtajakausi alkaa poikkeuksellisena korona-aikana, joka kurittaa myös autokauppaa. Autoalalla eletään monella muullakin mittarilla suurten muutosten aikaa, sillä tällä vuosikymmenellä autokannan käyttövoimamuutos ja päästövähennykset etenevät aiempaa suuremmin harppauksin”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:n tiedotteessa.

Alan tavoitteena päästövähennykset 

”Liikenteen päästöjen vähentäminen on autonvalmistajille kuluvan vuosikymmenen suurin tutkimus- ja tuotekehityspanostus. Tiekarttojen lisäksi monet autoalan yritykset ovat mukana Green deal -sitoumuksissa, joilla yritykset edistävät omilla toimillaan liikenteen päästövähennyksiä”, kertoo Lasse Ahlstedt.

Autokannan uudistuminen ja käyttövoimamurroksen nopeuttaminen edellyttää lähivuosina myös kannustetoimia. Valtioneuvoston fossiilittoman liikenteen tiekartan luonnoksessa ja hallituksen esittelemässä elpymispaketin suunnitelmassa esille nostetut latausinfratuet ovat tärkeä toimenpide autokannan sähköistymisen nopeuttamiseen. Taloyhtiöille suunnattu latausinfratuki edistää sähköistymistä tehokkaasti, sillä kotilatausmahdollisuus on tärkeä edellytys ladattavaa autoa hankkivalle. Myös työpaikkakiinteistölle suunnattu tuki ja pikalatauspisteiden rakentamiseen suunnattu tuki täydentävät latausinfraa. 

”Kotona ja työpaikalla lataamisen lisäksi on tärkeää, että latausverkosta löytyy riittävästi pikalatauspisteitä. Riskinä on, että liian hitaasti laajeneva pikalatausverkosto muodostuu pullonkaulaksi täyssähköautojen yleistymiselle”, jatkaa Lasse Ahlstedt.

Koronatilanne varjostaa edelleen myös autoalaa. Autoliikkeet ovat sopeuttaneet toimintojaan siten, että autoalan palvelujen terveysturvallisuus ei vaarannu. Autoliikkeet ovat vähentäneet lähikontakteja autokaupan ja huolto- ja korjaamopalvelujen tarjonnassaan esimerkiksi porrastamalla asiakasaikoja ja lisäämällä erilaisia online-palveluja. Autoliikkeissä ja -huolloissa etäisyydet voidaan pitää turvallisina ja lähikontakteja vältetään erilaisilla digitaalisilla palveluilla.

JAA