Päämainos
Lehtonen HUB logisticsiin
Kuljetukset 11.05. 08:50

Lehtonen HUB logisticsiin

Lehtosella on kokemusta monista Suomen johtavista logistiikkayhtiöistä.

11.05.2021
Teksti Esko Lukkari

HUB logisticsin liiketoimintajohtajana on toukokuun alussa aloittanut DI Jouko Lehtonen. Hän vastaa Hakkilan logistiikkakeskuksen toiminnasta ja osallistuu HUB-konsernin johtoryhmätyöskentelyyn.

Jouko Lehtosella on sekä kotimaista että kansainvälistä logistiikka-alan kokemusta liiketoiminnan, operaatioiden ja prosessien kehittämisen osalta. Hän siirtyy HUB logisticsille Transvalin palveluksesta, jossa hän on toiminut viimeiset kaksi vuotta sopimuslogistiikan parissa. Hän on työskennellyt useissa logistiikka-alan johto- ja kehitystehtävissä DHL Freight Finlandilla, Itella logistiikalla sekä Postin logistiikkapalveluissa.

”Olemme iloisia, että Jouko Lehtonen tulee vahvistamaan HUB:ta. Organisaatiomme vahvistuu aktiivisella ja tavoitehakuisella liiketoimintajohtajalla, jolla on kokemusta toimimisesta moninaisten asiakkuuksien parissa. Hän omaa myös järjestelmä- ja teknologiaosaamista, mitkä ovat meidän toimintamme keskiössä”, sanoo tiedotteessa HUB logisticsin toimitusjohtaja Joni Sundelin.

”Olen innoissani päästessäni osaksi HUB:n osaavaa ja asiakaslähtöistä tiimiä. Olemassa olevat asiakkuudet, moderni varasto ja automaatio mahdollistavat parhaan mahdollisen lähtökohdan aloitukselle”, sanoo Jouko Lehtonen.

AVAINSANAT

HUB logistics

JAA