Liikennepäästöihin luvassa iso pudotus
Kuljetukset 04.05. 07:00

Liikennepäästöihin luvassa iso pudotus

Autokannan hidas uusiutuminen on riski päästöjen vähentämisessä vuoteen 2030 mennessä.

04.05.2020
Teksti Esko Lukkari

Liikenne- ja viestintäministeriö ennustaa tuoreessa raportissaan liikenteen hiilidioksidipäästöjen alenevan 37 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Vertailuvuotena on vuosi 2005. 

LVM:n päivitetyssä ennusteessa mukana ovat kehitysaskeleet, joiden arvioidaan toteutuvan jo nykyisin ohjaustoimin. Näitä ovat muun muassa biopolttoaineiden osuuden kasvu sekä uusien aiempaa vähäpäästöisempien autojen yleistyminen. Nykytilanteesta päästöjen ennakoidaan vähenevän noin 3,2 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä.

Autioalan Tiedotuskeskus kertoi asiasta 24.4.

Autokannan uusiuduttava

Päästöjen vähentäminen on ollut pitkään yksi tärkeimmistä ajoneuvotekniikan kehityskohteista. Myös valmistajille asetetut hiilidioksidipäästöjen tavoitearvot edellyttävät tällä vuosikymmenellä yhä vähäpäästöisempää ajoneuvotekniikkaa – uusien henkilöautojen keskipäästöjen edellytetään EU:ssa alenevan vuosina 2021–2030 lähes 40 prosentilla. 

Uusien autojen päästöt ovat vähentyneet huomattavasti sähköautojen ja erilaisten hybridivoimalinjojen yleistyessä sekä autojen energiatehokkuuden parantuessa.

Tänä vuonna jo noin kolmannes Suomessa ensirekisteröidyistä autoista on ollut sähkö- tai hybridiautoja. Ladattavien autojen osuus henkilöautojen rekisteröinneistä kasvoi ensimmäisen kvartaalin aikana jo noin 15 prosenttiin. Myös kaasuautojen kysyntä on ollut kasvussa. Uusien autojen hiilidioksidipäästöt alittivat maaliskuussa ensimmäisen kerran 105 g/km -rajan (NEDC). 

Suomessa autokanta uusiutuu silti hitaasti, koska kiertoaika on yli 20 vuotta. Autokannan kiertoaika EU-maissa on keskimäärin 16–18 vuotta.

”Suomessa vain noin 4 prosenttia autokannassa olevista autoista uusiutui vuosittain, kun esimerkiksi Ruotsissa vastaava osuus on 7-8 prosenttia. Koronatilanne tuo vielä lisää takamatkaa autokannan uusiutumiselle ”, sanoo tiedotteessa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Edellyttää ripeää uusiutumista

Päästökehitys perustuu ennusteeseen, jossa uusia henkilöautoja rekisteröitäisiin 2020-luvulla vuosittain yli 120 000 ja pakettiautoja noin 15 000. Näistä luvuista jäädään selvästi, jos kysyntää ei elvytetä kannusteilla. Koronakriisin seurauksena uusien autojen kysyntä on taittumassa lähelle 1990-luvun alun lamavuosia. Uusia henkilöautoja on arvioitu tänä vuonna rekisteröivän talouden taantuman takia enintään 85 000 ja pakettiautoja 10 500. Ensirekisteröintien romahtaminen hidastaa merkittävästi päästöjen vähenemistä.

”Jotta autokannan uusiutuminen saataisiin koronakriisin jälkeen vauhtiin, romutuspalkkio tulisi pikaisesti uusia. Lisäksi sähköautojen hankintatuki tulisi avata myös ladattaville hybrideille ja se tulisi laajentaa myös yritysten autohankintoihin”, sanoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Tärkein päästötoimenpide on uusiutuvien polttoaineiden osuuden kasvattaminen. Sen osuus päästövähenemästä vuodelle 2030 on noin puolet. Biopolttoaineiden etuna on, että niiden avulla päästöjä voidaan vähentää myös kannassa jo olevista bensiini-, diesel- ja kaasuautoista. Tie autokannan sähköistymiseen on hidas, joten biopolttoaineita tarvitaan vielä vuosikymmenten ajan.

JAA