Päämainos
LiikenneSuomi: Ammattiliikenne huomioitava hallitusohjelmassa
Kuljetukset 23.05. 09:41

LiikenneSuomi: Ammattiliikenne huomioitava hallitusohjelmassa

LiikenneSuomi-ryhmä eli Linja-autoliitto, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL sekä Taksiliitto vaativat, että ammattimainen liikenne otetaan huomioon uudessa hallitusohjelmassa.

23.05.2023
Teksti Esko Lukkari

”Maantieliikenne tulee nähdä talouskasvun tärkeänä osatekijänä. Se myös turvaa koko maan saavutettavuuden ja huoltovarmuuden”, sanotaan LiikenneSuomi-ryhmän 16.5. julkaisemassa tiedotteessa.

Ryhmä pitää kuljetusalan toimintakyvylle tärkeänä, että hallitusohjelmaan sisällytetään ammattiliikennettä koskevia kirjauksia esimerkiksi verotuksen, ilmastopolitiikan, työllisyyspolitiikan sekä talouskasvun tärkeänä osatekijänä.

”Kun kuljetukset toimivat, yritykset voivat sijoittua ja ihmiset asua sekä työskennellä missä päin maata tahansa, ja maa pysyy elinvoimaisena. Viime vuosina kuljetusala on kuitenkin joutunut ahtaalle, ja siksi uuden hallituksen on syytä nähdä logististen palveluiden merkitys Suomen kilpailukyvyn turvaajana”, SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo tiedotteessa.

Ammattiliikenteen verotusta kevennettävä

Ryhmä painottaa, että ammattimaisen liikenteen kustannuksia tulee keventää kansallisilla ratkaisuilla, kuten maltillistamalla autoilun verotusta. Polttoaineverotusta tai dieselin jakeluvelvoitetta ei tule enää kiristää. Uusiutuvan dieselin maailmanmarkkinahinta on ollut pitkään korkealla, mikä on nostanut dieselin hintaa korkean jakeluvelvoitteen Suomessa.

”Ruotsissa tehtiin hiljattain linjaus alentaa dieselin jakeluvelvoite 30,5 prosentista kuuteen prosenttiin ensi vuoden alusta. Samansuuntaisia päätöksiä odotamme Suomen hallitukselta korotusten sijaan. Kuljetusalalla on vaikutus myös muiden alojen toimintamahdollisuuksiin. Tehokas maantieliikenne mahdollistaa niin teolliset kuin muutkin investoinnit Suomeen”, Kujala perustelee.

Hän muistuttaa myös ammattidieseljärjestelmästä, jonka avulla voitaisiin keventää raskaan ammattiliikenteen kustannuksia.

LiikenneSuomi-ryhmä ottaa tavoitteissaan huomioon myös ilmastotavoitteet. Ammattiliikenteen siirtymistä vähänpäästöisyyteen tulisi myös helpottaa esimerkiksi kattavalla latausinfralla ja hankintatuilla.

Julkinen liikenne varmistaa liikkumisen

LiikenneSuomi-ryhmä tuo esille myös julkisen liikenteen tasa-arvoistavan merkityksen. Asumisen tulee olla mahdollista kautta maan, ilman omaa autoa tai naapuriapua. Linja-autoreitit ovat harventuneet ja taksien saatavuus on jo heikentynyt syrjäseuduilla. Yhteiskunnan tukemalla lentoliikenteellä pääsee alueellisiin keskuksiin, muttei välttämättä enää lentoasemalta ympäryskuntiin.

”Julkisen liikenteen palvelutasotarve on selvitettävä, ja todetulle tarpeelle tulee varmistaa rahoitus. Yhteiskunta voi tarvittaessa ostaa liikennepalveluja yrityksiltä ostopalveluna, kuten Forssa hiljattain päätti tehdä. Hiljaisen ajan liikenteen voi hoitaa myös erilaisin kutsuliikennejärjestelmin”, laki- ja neuvontapalveluiden päällikkö Jenni Salonen Taksiliitosta toteaa.

Hän painottaa, että yhteiskunnan ei pidä rapauttaa olemassa olevia liikennepalveluita omilla kuljetusyksiköillään, vaan julkisen liikenteen kilpailutukset pitää tehdä markkinaehtoisesti.

”Jos esimerkiksi hyvinvointialueet perustavat omia kuljetusyrityksiä markkinaehtoisesti toimivien yritysten rinnalle, tästä seuraa vain merkittävät ylimääräiset kustannukset veronmaksajille, ja kun yhteiskunnan kuljetuspalveluja saavat asiakkaat siirretään julkisen sektorin palveluntuottajille, tähänastiset kuljetuspalvelut harvenevat entisestään”.

Hyvä maantieverkosto on niin ikään merkittävä tekijä ammattiliikenteen toimintamahdollisuuksille. Ala tarvitsee turvallisen työympäristön, joka samalla mahdollistaa ympäristöystävällisen liikenteen.

”Kuljetusala tarvitsee myös työvoimaa, ja sen saatavuus rajoittaa jo nyt kuljetusalan kasvua. Logistiikka-alan koulutus tarvitsee turvatun rahoituksen. Tämähän palvelee myös kansalaisten työllistymistä ja sitäkin kautta koko maan taloutta”, Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä huomauttaa.

JAA