Päämainos
Logistikas sai kokeneen hallituksen puheenjohtajan
Kuljetukset 14.05. 08:59

Logistikas sai kokeneen hallituksen puheenjohtajan

Sievi Capitalin omistaman kasvuhakuisen raumalaiskonsernin johtoon Jussi Vanhanen.

14.05.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Vexve Oy

Logistikas-konsernin uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Jussi Vanhanen. Vanhanen on oikeustieteen kandidaatti ja MBA. 

Hänellä on pitkä 14 vuoden kokemus eri tehtävistä metsäyhtiö UPM:ssä vuosilta 1999-2013. Vuodet 2014-17 hän työskenteli Wienissä pakkausmateriaali- ja paperiyhtiö Mondissa.

Logistikas tiedotti valinnasta 11.5. 

Hän on toiminut myös suomalaisen venttiilialan maailman markkinajohtaja Vexve Oy:n toimitusjohtajana ja osaomistajana ja vuodesta 2014 joulukuuhun 2020 myös Peikko Group Oy:n hallituksen puheenjohtajana,

Hallituksen muut jäsenet ovat Esa-Matti Puputti, perustaja ja osakas Ari Salmi sekä enemmistöosakas Sievi Capital Oyj:n toimitusjohtaja Päivi Marttila ja sijoitus-johtaja Paavo Pakkanen. 

Vanhaselle logistiikka-ala on toimialana uusi.

”Logistikas on vahvalla arvopohjalla toimiva yhtiö, jolla on selkeä käsitys siitä, minkälaisia palveluita asiakkaille halutaan tarjota ja minkälaista henkilöstöä sekä heidän osaamistaan ja motivointia tarvitaan, jotta asiakkaille kyetään tarjoamaan tavoitteiden mukaista palvelua”, Vanhanen sanoo tiedotteessa.

Vanhaseen on tehnyt vaikutuksen se, miten Logistikas on onnistunut kasvattamaan yhteistyötään eri toimijoiden kanssa pienistä palvelutoiminnoista laajempiin kokonaisuuksiin. Tämä osoittaa, että asiakkaat ovat tyytyväisiä.

”Logistiikkapalveluiden ulkoistamisessa on jo olemassa positiivinen pohjavire, joten nyt tulee löytää oikeat tavat kasvaa olemassa olevien ja uusien asiakkaiden kanssa, kuten myös oikeilla yritysostoilla”, hän sanoo.

AVAINSANAT

Logistikas

JAA