Päämainos
Lupa virolaisten työmatkaliikenteelle
Kuljetukset 07.05. 09:10

Lupa virolaisten työmatkaliikenteelle

”Matkustaminen on kuitenkin järjestettävä kenenkään terveyttä vaarantamatta”.

07.05.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomi sallii 14.5. lähtien Schengenin sisärajat ylittävässä liikenteessä työsuhteeseen ja toimeksiantoon perustuvan työmatkaliikenteen sekä muu välttämätön liikenteen. Päätös avaa Viron työmatkaliikenteen.

Hallitus vastasi 3.5. pitämässään kokouksessa nopeasti EK:n aiemmin esittämään toivomukseen Viron rajan aukaisemisesta työmatkaliikenteelle.

EK:n johtaja Taina Susiluoto esitti EK:n tiedotteessa 30.4. Suomen ja Viron rajan työmatkaliikenteen avaamista mahdollisimman pian. Myös Viron työnantajien keskusjärjestö oli lähestynyt Suomen hallitusta ja korostanut työvoiman liikkuvuuden merkitystä molemmille maille.

Susiluodon mukaan yritykset ovat valmiita tekemään yhteistyötä viranomaisten kanssa, jotta turvallisuusnäkökohdat saadaan huomioitua parhaalla mahdollisella tavalla

”Rakennustyömaita menisi kiinni”

Suomessa käy töissä noin 15 000 – 20 000 Virossa asuvaa henkilöä, pääosin rakennusalalla. Työvoiman väheneminen ja epävarmuus työmahdollisuuksien tulevaisuudesta uhkaavat sulkea kokonaisia rakennustyömaita, mikä heikentäisi työllisyyttä.

Elinkeinoelämällä on ollut suuri tarve moninaisille huolto- ja asennustöille, joita tarvitaan varmistamaan niiden häiriötön ja turvallinen toiminta pandemian ja siitä toipumisen aikana. Työntekijöitä tarvitaan moniin yrityksiin eri aloille.

Viron terveysviranomaisten mukaan maassa on todettu 1689 koronatartuntaa ja koronaan on menehtynyt 50 henkeä. Tilanne on ollut pahin Saarenmaalla, jonne virus kantautui italialaisen lentopallojoukkueen tuomana.

Viro ja Latvia ovat jo maaliskuussa sallineet maiden rajat ylittävän liikenteen.

JAA