Päämainos
LUT kehittää liikkumisen henkilöpäästökauppaa
Kuljetukset 12.08. 07:02

LUT kehittää liikkumisen henkilöpäästökauppaa

”Kulkukauppa” on mobiilisovellus ja päästöoikeus hinnoitellaan Lahdessa virtuaalieuroilla.

12.08.2019
Teksti Esko Lukkari

LUT selvittää kehittämällään päästökauppamallilla, miten liikkumisen päästöoikeudet tulisi jakaa ihmisille, jotta niillä kaupan käyminen tuntuisi reilulta. Päästöoikeuksien tasajakoon ei uskota. Mallia kokeillaan Lahdessa.

Kaupungit kannustavat ihmisiä ekologisempiin liikkumismuotoihin kasvavien liikennepäästöjen karsimiseksi. Kaupankäynti henkilökohtaisilla liikkumisen päästöoikeuksilla voi olla tulevaisuudessa iso osa hiilineutraalia elämäntapaa.

LUT eli Lappeenrannan teknillinen yliopisto kertoi hankkeesta verkkosivullaan 10.7.

Lahdessa kaupunkilaisia osallistetaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen Kulkukauppa-mobiilisovelluksella. Sovellus perustuu LUT-yliopiston rakentamalle päästökauppamallille, jonka ajatuksena on palkita käyttäjänsä ympäristöystävällisemmistä liikkumisvalinnoista. Sovellus tunnistaa liikkumismuodon, kuten autoilun, pyöräilyn tai kävelyn.

"Päästökaupassa käyttäjä saa tietyn määrän päästöoikeuksia käyttöönsä. Liikkumisvalinnoista riippuen nämä päästöoikeudet joko kuluvat tai niitä kertyy lisää", idean kehittänyt kestävyystieteen professori Helena Kahiluoto sanoo verkkojutussa.

Sovelluksen käyttäjien päästökiintiöt lasketaan ja jaetaan kullekin henkilökohtaisesti. Kiintiöihin vaikuttavat muun muassa lasten lukumäärä sekä kodin etäisyys työpaikasta ja palveluista.

"Tämä on toimiva jakomalli. Päästöoikeuksien tasajako olisi ollut epärealistinen ja epäoikeudenmukaiselta tuntuva vaihtoehto", Kahiluoto sanoo.

CitiCAP-hanke globaaliksi?

Asiaa kysyttiin lahtelaisilta vuoden 2018 aikana osana CitiCAP (Citizens' cap-and-trade co-created) -hanketta, johon Kulkukauppa-sovelluksen kehittäminen kuuluu. Lahdessa pilotoitavan liikkumisen päästökauppamallin toivotaan leviävän globaaliin käyttöön.

Kestävään liikkumiseen kannustavassa päästökaupassa päästöoikeuksille on määritelty rahallinen arvo. Malli laskee, kuinka paljon sovelluksen käyttäjä tienaa virtuaalisia euroja lisätessään esimerkiksi kävelyä tai pyöräilyä ja alittaessaan viikkokohtaisen päästökiintiönsä. Sovellukseen kertyviä virtuaalieuroja voi käyttää palveluiden maksamiseen.

LUT-yliopiston nuorempi tutkija Tuuli Ronkainen kertoo, että Lahdessa virtuaalieurojen käyttökohteita suunnitellaan kaupungin ja seudun yritysten kanssa.

"Arvolla voisi maksaa vaikkapa pyörän huollon tai saada alennuksia bussilipuista. Palveluiden ja palkintojen on oltava ekologisia, ei kulutusta lisääviä", Ronkainen sanoo.

Kaupankäynnissä olevien päästöoikeuksien kokonaiskatto lasketaan sovelluksen käyttäjien lukumäärän sekä Lahden kaupungin ympäristötavoitteiden mukaan. Kokonaiskatto tulee vähenemään kaupungin liikennepäästöjen leikkaamisen tavoiteaikataulun tahdissa. Reilun 120 000 asukkaan Lahden tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä.

Jotta liikkumisen päästöt vähenevät, tarvitaan hyödyllisten kannustimien rinnalle kestäviin liikkumisvalintoihin ohjaavia kaupunkirakenteita. Talvellakin sulat ja valaistut pyörätiet sekä toimivat bussilinjat käyvät esimerkeistä.

Muutosvoimana myös sisäinen motiivi on merkittävä. LUTin asiantuntijoiden mukaan Kulkukauppa-sovellus tukee ympäristömyönteistä identiteettiä, joka on yhä useammalle tärkeää. Konkreettisten lukujen näkeminen siitä, paljonko oma liikkuminen tuottaa päästöjä ylipäätään ja muihin nähden, voi motivoida niiden leikkaamiseen. Sovellus mahdollistaa tietojen vertailun.

"Monet näkevät sovelluksesta ensimmäistä kertaa, miten omat valinnat vaikuttavat päästöihin ja kuinka eri valintojen ympäristövaikutukset vertautuvat toisiinsa. Erittäin oleellista on myös tarkastella positiivista sosiaalista painetta. Sitä, miten omien päästöjen vertautuminen suhteessa muiden päästöihin vaikuttaa ihmisten toimintaan", tutkija Ronkainen sanoo.

JAA