Päämainos

LVM käynnistää Itäradan hankeyhtiövalmistelua

Hankeyhtiömalli edellyttää kuntien osallistuvan suunnittelun rahoittamiseen.

04.06.2020
Teksti Esko Lukkari

Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää keskustelut suunnitteluhankeyhtiön perustamisesta uutta itäistä ratayhteyttä varten. Hankeyhtiömalli edellyttää kuntien osallistuvan suunnittelun rahoittamiseen Suomiradan ja Turun tunnin junan hankeyhtiön tapaan.

LVM on saanut Väyläviraston teettämän Itärata-selvityksen ja nyt vuorossa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan mukaan mahdollinen hankeyhtiöiden perustaminen.

Liikenne- ja viestintäministeriö kartoittaa kuntien halua osallistua hankeyhtiön perustamiseen ja itäisen suunnan suunnittelun rahoittamiseen.

LVM tiedotti asiasta 28.5.

Osana selvityksen laatimista Väylävirasto kävi huhtikuun aikana keskustelut eri ratakäytävien kaupunkien, maakuntien liittojen ja muiden toimijoiden kanssa.

”Tilanne voi muuttua”

Selvityksen mukaan nykyistä rataverkkoa ja sen liikennöintiä on mahdollista kehittää ja matkoja nopeuttaa vaiheittain jo lähitulevaisuudessa. Vaikka itäinen oikorata ei nykyisillä arviomalleilla näytä yhteiskuntataloudellisesti kannattavalta, voi tilanne pidemmällä aikavälillä muuttua.

Hallitusohjelma edellyttää, että itäisen suunnan rataratkaisua arvioidaan ja hankeyhtiövalmistelut käynnistetään, jos se täyttää hallitusohjelmassa erikseen määritellyt perusteet, eikä sitä eroteta väyläverkoston kehittämisestä ja 12-vuotisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta. Selvitys teetettiin, jotta saatiin lisätietoa itäisen suunnan kehittämisen mahdollisuuksista ja kehittämisen vaikutuksista. 

Muilta osin idän suunnan ratojen jatkosuunnittelusta ja kehittämisestä, kuten olemassa olevien ratojen peruskorjauksista, päätetään osana valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa eli Liikenne 12 -suunnitelmaa tai sen toimeenpanoa. Suunnitelmaa laaditaan parhaillaan vuosille 2021-2032.

JAA