
Maakuntalentojen matkustajamäärät edellisvuoden tasolla
Valtion tuki maakuntalennoille vuonna 2024 oli yhteensä 18,9 miljoonaa euroa.
13.03.2025
Teksti Esko Lukkari kuvat Traficom
Valtion tukemat maakuntalennot pysyivät vuonna 2024 vuoden 2023 tasolla. Vuonna 2024 valtion tukemia lentoja operoitiin 5838, ja niillä matkusti 159 600 henkilöä. Keskimääräinen täyttöaste oli 42 prosenttia.
Kaikista valtion tukemista lennoista 10 prosenttia lensi yli 75 prosentin täyttöasteella. Kajaanin ja Joensuun reiteillä täyttöaste ylitti 50 prosenttia. Positiivista kehitystä oli Savonlinnan lennoilla, joiden täyttöaste nousi 14 prosentista 31 prosenttiin sekä Kokkolassa, jossa täyttöaste nousi 29 prosentista 34 prosenttiin.
Kaikkiaan lentojen hyödyntämisessä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia vuonna 2024. Laskennallinen valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden vuonna 2024 oli 119 euroa eli 14 euroa enemmän kuin vuonna 2023.
Traficom tiedotti luvuista 11.3.
Matkustajamäärät ja täyttöasteet
Valtio ja kunnat tukevat lentoliikennettä seitsemällä lentoreitillä, joissa lentomäärät ovat vähäisemmät kuin markkinaehtoisessa liikenteessä. Koronapandemian jälkeen matkustajamäärien palautuminen on tapahtunut reiteittäin eri tahtiin.
Valtion ostamana palvelutaso on alhaisempi kuin markkinaehtoisessa liikenteessä, joka näkyy matkustajamäärissä. Porissa matkustajamäärien palautuminen näkyi jo vuosien 2021-2022 välillä. Viidellä suurimmalla tuetulla reitillä matkustajamäärät nousivat nykytasolleen vuonna 2023. Savonlinnan reitillä palautuminen käynnistyi viime vuonna.
Merkittävin matkustajamäärämuutos tapahtui viime vuonna Kemi-Tornion lentoasemalla, jossa kotimaan matkustajamäärä väheni 14 prosenttia kun samanaikaisesti kansainvälisten matkustajien määrä kasvoi 27 prosenttia. Matkustajamäärä laski Kemi-Torniossa 12 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna.
Valtion tuki maakuntalennoille vuonna 2024 oli kaikkiaan 18,9 miljoonaa euroa. Se on samaa suuruusluokkaa kuin vuonna 2023, jolloin tuki oli 17,2 miljoonaa.
Maakuntalentojen tulevaisuus
Viiden maakuntakentän (Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kemi ja Kokkola) tukikausi jatkuu 28.3.2026 asti. Valtion osalta päätöksiä tuen jatkosta tulisi tehdä vuonna 2025.
Valtiolla on voimassa olevat sopimukset tuettavista lennoista Savonlinnaan 19.12.2025 asti yhteishankintana Savonlinnan kaupungin kanssa ja Poriin 27.3.2027 asti yhteishankintana Porin kaupungin kanssa, josta valtio rahoittaa vuoden 2025 lentoja. Savonlinnan kanssa valmistellaan uutta kilpailutusta vuosille 2026-2028.
Kuva: Markkinaehtoiset ja julkisen palveluvelvoitteen reittilennot talvikaudella 2024-2025.