Päämainos

Maakuntauudistuksen liikennelait eduskuntaan

Viime keväänä hylätyt lait otetaan uuteen käsittelyyn.

14.12.2018
Teksti Esko Lukkari

Hallitus on antanut eduskunnalle esitykset laeiksi, joilla pannaan täytäntöön maakuntauudistus liikennealalla. Lakipaketilla toteutettaisiin liikennettä koskevien tehtävien, henkilöstön ja omaisuuden siirto valtiolta maakunnille.

Lakipaketti mahdollistaisi myös joidenkin tehtävien ja henkilöstön siirrot elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista Väylävirastoon ja Liikenteenohjausyhtiöön.

Suurin osa esityksen lakiehdotuksista sisältyi jo keväällä 2018 eduskunnalle annettuun hallituksen liikennelakiesitykseen. Maakuntauudistuksen aikataulumuutoksen vuoksi eduskunta hylkäsi maakuntauudistusta koskevat lakiehdotukset, mutta hyväksyi muutosehdotukset muilta osin. Nyt hallitus tuo hylätyt lakiehdotukset osaksi muutettuina uudelleen käsiteltäväksi.

Lvm tiedotti asiasta 5.12.

Maakunnat aloittavat vuonna 2021

ELY-keskukset lakkaavat vuoden 2020 lopussa ja maakunnat aloittavat vuoden 2021 alussa. Pääosa keskusten liikennevastuista siirtyy maakunnille. Esitykset koskevat erityisesti tienpitoa, liikennejärjestelmäsuunnittelua sekä julkisen henkilöliikenteen järjestämistä tie-, rautatie- ja lentoliikenteessä.

Laeilla siirrettäisiin lisäksi valtakunnallisesti keskitettyjä tehtäviä Väylävirastoon, ja täsmennettäisiin Liikenne- ja viestintäviraston sekä Väyläviraston tehtäviä liikennejärjestelmäsuunnittelussa. Myös Valtion lupa- ja valvontaviraston perustamista koskevat valtionhallinnon organisaatiomuutosta koskevat muutokset toteutettaisiin vuoden 2021 alusta.

Yhdeksän tienpitoaluetta

Maakunnat hoitaisivat jatkossa tienpidon tehtäviä enintään yhdeksällä tienpitoalueella valtion kanssa tehtävien sopimusten mukaisesti. Väylävirasto toimisi edelleen tienpitäjänä ja vastaisi maantieverkon omistajan tehtävistä.

Maakunnat voisivat myös suunnitella ja järjestää julkista henkilöliikennettä sekä hoitaa sitä koskevia valtionavustustehtäviä yksin tai yhteistyössä muiden maakuntien tai alueen kuntien ja kaupunkien kanssa.

Maakuntauudistuksen jälkeen alueellisen tienpidon järjestäminen, yksityistielossien ja lautta-alusten tuki, saaristoliikenne sekä lentoliikenteen ostot Savonlinna-Helsinki rahoitettaisiin maakunnissa erillisrahoituksena. Osa liikennetehtävistä järjestettäisiin yleiskatteellisena: julkisen henkilöliikenteen ostot ja kehittäminen, liikkumisen ohjaus, eräiden lentopaikkojen rakentaminen ja ylläpito sekä yksityisteiden valtionavustus.

Erillisrahoitus on liikenne- ja viestintäministeriön budjetissa olevaa rahaa, jota ministeriö osoittaa maakunnille tai niiden tienpitoalueille niille siirtyvien liikennetehtävien hoitamiseen tai järjestämiseen. Yleiskatteellisella rahoituksella tarkoitetaan suoraan valtiovarainministeriön budjetista maakunnalle siirtyvää rahaa, josta maakunta voi itsenäisesti päättää.

JAA