Päämainos

Mercedes-Benz sähköistää mallistonsa lähivuosina

23.02.2018
Teksti Esko Lukkari

Saksan johtava automerkki Mercedes-Benz on tulossa ryminällä sähköautomarkkinoille. Se aikoo sähköistää koko mallistonsa 10 miljardin euron investointiohjelmalla vuoteen 2022 mennessä. Mercedestä on ehditty kritisoida Saksassa hitaasta lähdöstä sähköautoihin. 

Mercedes-Benz sanoo toteuttavansa parhaillaan yhtä historiansa suurinta suunnanmuutosta laajentamalla sähköautojen ja akkujen valmistuskapasiteettiaan.

Vuonna 2022 jokaisesta Mercedes-mallisarjasta on tarjolla myös sähköinen vaihtoehto. Sähkömalleja on kaikkiaan yli 50, joista yli kymmenen täyssähköautoa – pienimmästä smartista suurimpaan SUV-luokkaan. Lisäksi valikoimaan tulee plug-in-lataushybridejä ja 48 voltin sähköjärjestelmää hyödyntäviä automalleja. 

Smart fortwo Coupén ja Cabrioletin valmistuksen aloitus Ranskan Hambachissa 2017 merkitsi jo 4. sukupolven sähköistettyjen smart-mallien saamista markkinoille.  

Mercedes-Benzin uutta EQ-tuotemerkkiä edustaa ensimmäinen oma malli EQC, jonka tuotanto käynnistyy Bremenissä 2019. Kyseessä on SUV-luokan täyssähköauto, joka myös teknologisesti edustaa uutta sähköautojen sukupolvea. 

Pian Bremenin jälkeen EQC:n valmistus käynnistyy myös Kiinassa BBAC:n (Beijing Benz Automotive Co.) tehtaalla, joka on Daimlerin ja paikallisen BAICin yhteisyritys. Tulevia EQ-malleja valmistetaan myös Rastattissa, Sindelfingenissä sekä Tuscaloosassa (USA). Tässä yhteydessä sähköautomallisto laajenee kompakti- ja edustusautoluokkaan sekä SUV-mallistoihin. 

”Sähköautojamme rakennetaan jatkossa kuudessa tehtaassa kolmella mantereella. Tarjonta kattaa kaikki segmentit pienimmästä smart fortwosta suuriin SUV-autoihin saakka”, Mercedes-Benzin tuotantojohtaja Markus Schäfer kertoo. 

Mercedes-Benz käyttää miljardi euroa akkutuotantonsa vahvistamiseen. Tavoitteena on luoda maailmanlaajuinen akkutehdasverkosto, johon tällä hetkellä jo kuuluu viisi tuotantolaitosta kolmella mantereella. Saksan Kamenziin valmistuu tämän vuoden aikana jo toinen Daimlerin akkutehdas. 

”Akku on avainasemassa sähköisessä liikkumisessa. Akku on sähköauton sydän, joten kiinnitämme paljon huomiota niiden valmistamiseen omissa tehtaissamme. Maailmanlaajuisen akkujen tuotantoverkostomme ansiosta olemme erinomaisessa asemassa: koska autotehtaat ovat lähellä, voimme helposti optimoida akkutuotannon”, Schäfer vakuuttaa.

JAA