Päämainos
Merenkulun päästöjen tiedonkeruu yhtenäistyy
Kuljetukset 26.02. 09:52

Merenkulun päästöjen tiedonkeruu yhtenäistyy

EU:n antama hiilidioksidipäästöjä koskeva asetus on Suomessakin jo eduskunnan käsiteltävänä.

26.02.2019
Teksti Esko Lukkari kuvat Shutterstock

Euroopan komissio yhtenäistää EU:n tietojen keruuta merenkulun hiilidioksidipäästöistä IMO:n maailmanlaajuisen tiedonkeruujärjestelmän kanssa. EU on antanut asiasta asetuksen. Suomessa valtioneuvosto toimitti asetusta koskevan kirjelmän eduskunnalle 21. helmikuuta.

Kyse on EU:n hiilidioksidipäästöjen tarkkailua, raportointia ja todentamista koskevan asetuksen eli niin sanotun MRV-asetuksen (monitoring, reporting and verification) muuttamisesta.  

Euroopan komission 4.2.2019 antaman asetusehdotuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa voimassa olevaa EU-asetusta kansainvälisen merenkulkujärjestön (International Maritime Organization, IMO) uuden alusten polttoaineen kulutusta koskevan tiedonkeruujärjestelmän kanssa. Yhtenäistäminen vähentää varustamoiden hallinnollista taakkaa ja kahdesta järjestelmästä aiheutuvia kustannuksia. Asetusta sovelletaan aluksiin, joiden bruttovetoisuus on vähintään 5000 ja jotka kuljettavat lastia. Suomen lipun alla on noin 60 alusta, joita asetus koskee.

Suomen Varustamot tiedotti asiasta 21.2.

MRV-asetus mahdollistaa hiilidioksidipäästötietojen keräämisen kaikista Euroopan talousalueen satamissa käyvistä aluksista. Tarkoitus on säilyttää EU:n MRV-asetus siten ennallaan, että yksittäisten alusten päästötiedot voidaan jatkossakin todentaa ja julkaista.

Yhtenäisen seurannan ja raportoinnin avulla saadaan tietoa meriliikenteen päästöistä maailmanlaajuisesti. Tietoa tarvitaan, kun suunnitellaan päästöjen vähentämiskeinoja. Kansainvälisen laivaliikenteen päästöjen osuuden kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärästä arvioidaan olevan noin 2–3 prosenttia, mikä on enemmän kuin minkään yksittäisen EU-valtion päästöt. Euroopan komission mukaan EU:n meriliikenteen hiilidioksidipäästöjä on vähennettävä 40 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2050 mennessä. 

Valtioneuvoston kirjelmä käsitellään seuraavaksi eduskunnassa. MRV-asetuksen käsittely alkaa Euroopan unionin neuvoston työryhmässä helmi-maaliskuussa 2019.

JAA