Päämainos

Meriaura vaihtoi yhtiöittensä johtoa

Elisa Mikkolainen luopui Meriaura Groupin toimitusjohtajuudesta ja siirtyi yhtiössä toisiin tehtäviin.

07.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Meriaura Groupin hallitus on vaihtanut konsernin keskeisten yritysten toimivaa johtoa. Samalla Meriaura Groupin toimitusjohtaja Elisa Mikkolainen siirtyy konsernissa uusiin tehtäviin.

Merikapteeni Ville Koskinen, 39, on nimitetty VG-Shipping Oy:n toimitusjohtajaksi. Ville Koskinen on toiminut VG-Shippingin palveluksessa vuodesta 2003, joista viimeisimmät vuodet varustamoliiketoiminnan johtajana. Koskisen vastuualueeseen kuuluu VG-Shippingin harjoittama varustamotoiminta ja laivanhoito.

Agronomi, kauppatieteen kandidaatti Bengt-Erik Rosin, 53, on nimitetty Meriaura Oy:n toimitusjohtajaksi. Bengt-Erik Rosin on toiminut Meriauran palveluksessa vuodesta 2014 vastaten laivanrahtaus- ja operointitoiminnoista sekä varatoimitusjohtajuudesta. Yhtiöiden uudet toimitusjohtajat aloittavat tehtävissään 1.1.2019.

Meriaura Group tiedotti asiasta 20.12.2018

Hallitus on katsonut, että tulevaisuuden mahdollisuuksiin tarttuminen ja haasteisiin vastaaminen merkitsee seuraavaksi katseen suuntaamista entistä voimakkaammin asiakassuhteiden, yhteistyöverkostojen ja liiketoimintamallien kehittämiseen.

”Haluamme kehittää toimintaamme asiakaslähtöisesti perinteisillä vahvuusalueillamme. Uudet nimittämämme toimitusjohtajat ovat työskennelleet yhtiössämme pitkään ja tuntevat liiketoimintamme ja asiakkaamme hyvin. Siksi uskomme heidän olevan oikeat henkilöt näiden linjaamiemme tavoitteiden eteenpäin viemiseen”, sanoo tiedotteessa Meriaura Groupin hallituksen puheenjohtaja Jussi Mälkiä.

Elisa Mikkolaisen toimitusjohtajuus Meriaura Groupissa on päätetty tiedotteen mukaan yhteisymmärryksessä 19.12.2018. Mikkolainen toimi yhtiön palveluksessa pääosin kehittäen yhtiön sisäisiä palvelu- ja toimintaprosesseja tehokkuuden ja laadun parantamiseksi. Yhtiö kiittää tiedotteessa Mikkolaista näiden asioiden parissa tehdystä työstä.

Meriaura ylti vuonna vuonna 2017 vajaan 47 miljoonaan euron liikevaihtoon ja teki 0,9 miljoonan euron tuloksen. Yhtiössä oli 16 työntekijää.

JAA