Päämainos

Meriauralle Hollannista kaksi rahtialusta

Varustamolla on jo 20 aluksen laivasto.

18.10.2018
Teksti Esko Lukkari

Turkulaiseen Meriaura Groupiin kuuluva varustamoyhtiö VG-Shipping Oy kasvattaa laivastoaan ostamalla kaksi rahtialusta. Kaupan jälkeen Meriauralla on kaikkiaan jo 20 aluksen laivasto. Kasvuhakuinen Meriaura on noussut nopeasti Suomen merkittävimpien varustamoiden joukkoon.

Hollannissa vuonna 1998 ja 1997 rakennetut 4100 DWT:n alukset ovat VG-Shippingin jo entuudestaan omistaman M/S Martta VG:n sisaraluksia. Alukset ovat 89,8 metriä pitkiä, 13,6 metriä leveitä, 1A-jääluokan matalakulutuksisia kuivalastialuksia, jotka ovat sopivia Pohjois-Euroopan ja Suomen tuonti- ja vientikuljetuksiin. Aluksilla tulee ainakin toistaiseksi säilymään Kyproksen lippu.

Yhtiö tiedotti asiasata 15.10.

Laivahankinnat toteuttavat yhtiöryhmän strategiaa, jonka perustana ovat yhtiöryhmän itse omistama tonnisto täydennettynä pitkäaikaisilla aikarahtisopimuksilla.

”Tonniston laajentaminen entisestään on selkeä tavoitteemme. Haemme jatkuvasti uusia osto- ja aikarahtauskohteita”, sanoo tiedotteessa Meriaura Oy:n rahtaustoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Beppe Rosin

”Haluamme palvella asiakaskuntaamme niin pientonnistolla, 3000- ja 4000-tonnareilla, kuin myös uudella kokoluokallamme eli 8000 tonnin laivakoolla. Nyt hankitut alukset vahvistavat markkina-asemaamme pienessä kokoluokassa”, hän korostaa.

Aluskauppojen jälkeen VG-Shipping omistaa kahdeksan rahtialusta, joiden yhteenlaskettu lastikapasiteetti on 39000 dwt- tonnia. Aikarahdatut laivat mukaan luettuna Meriauran laivastossa on 20 alusta, joiden yhteenlaskettu lastikapasiteetti on 81 000 dwt tonnia.

Ensimmäinen uusista aluksista on uudelta nimeltään M/S Aava VG (ex. Nemuna). Se luovutettiin VG-Shippingille 12.10. Antwerpenissa. Purettuaan ensimmäisen lastinsa Kotkassa, laiva jatkaa telakkalle Tallinnaan.

Sisaralus, M/S Lotta VG (ex. Visurgis) tullaan luovuttamaan uudelle omistajalleen tulevina viikkoina. Alusten nimet ovat peräisin VG-Shippingin osakaskunnan lähipiiristä. Aava VG:n kummi on VG-Shippingin varustamoliiketoiminnan johtajan ja osakkaan Ville Koskisen 11-vuotias Aava-tytär. Lotta VG puolestaan kunnioittaa yhtiön osakkaan ja pitkäaikaisen kapteenin, Tom Lindroosin tyttären muistoa.

Meriaura Oy ylti viime vuonna vajaan 47 miljoonan euron liikevaihtoon ja teki vajaan miljoonan euron liikevoiton.

JAA