Päämainos

Meriliikennekeskuksissa vilkas alkuvuosi

 VTS Finland on kirjannut liki 170 poikkeamaa Suomen vesiliikenteessä.

02.10.2019
Teksti Esko Lukkari

Meriliikennekeskuksissa on ollut ennätysvilkas alkuvuosi. VTS Finlandin meriliikennekeskuksissa kirjattiin tammi - kesäkuussa lähes 170 alusliikenteeseen liittyvää poikkeamaa. Mukaan mahtuu neljän karilleajon estäminen sekä kaksi navigointiavunantoa.

Poikkeamia on kirjattu kaikilta seitsemältä VTS-alueelta Suomen rannikolla ja Saimaan syväväylällä.

VTS Finland Meriliikennekeskus tiedotti asiasta 27.9.

”Raportoitujen poikkeamien määrä on kasvanut edellisvuodesta 15 prosenttia. Kasvua selittävät pääasiassa Pohjanlahden jäänmurtopalvelut, joita jouduttiin viime talvena keskeyttämään poikkeuksellisen usein sää- ja jääolosuhteiden vuoksi sekä kesällä Saimaalla aloitettu ylinopeuksien tehoseuranta”, sanoo tiedotteessa VTS Finlandin laatupäällikkö Kati Westerlund.

VTS-palveluja tarjotaan Suomen rannikolla 24 h/vrk ympäri vuoden, ja sen alusliikennepalveluun ovat velvollisia osallistumaan kaikki alukset, joiden pituus on vähintään 24 metriä.

”Itämeri on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista ja esimerkiksi Suomenlahdelle tulee vuosittain noin 36 000 aluskäyntiä ja yksistään Helsingin ja Tallinnan välinen poikittainen liikenne tuo noin 20 lähtöä päivässä. Yhtenä maailman vilkkaimpana matkustajasatamana tunnettu Helsinki vetää kesäisin puoleensa myös lähes 300 risteilyaluskäyntiä”, sanoo VTS Finlandin operatiivinen johtaja Sari Talja.

VTS estänyt neljä karilleajoa

Tammi – kesäkuulla eniten poikkeamia on tullut kone- ja teknisistä vioista sekä sähkönjakeluhäiriöistä, joiden määrä oli lähes viidennes kaikista poikkeamista. Muita poikkeamia raportoitiin mm. ylinopeuksista, ilmoitusrikkeistä sekä luotsaus- ja jäänmurtopalveluista. Meriliikennekeskukset estivät alkuvuonna kaikkiaan neljä mahdollista karilleajoa ja antoivat navigointiapua kahdesti.

”Kaikissa karilleajon estämisissä oli kyse tilanteesta, jossa alus ajoi selvästi kohti matalikkoa ja muutti suuntaansa meriliikennekeskuksemme yhteydenoton jälkeen. Kaksi mahdollista karilleajoa estettiin Saaristomeren alueella ja kaksi muuta Kotkan VTS-alueella”, sanoo Westerlund. 

VTS Finlandin meriliikennekeskukset sijaitsevat Helsingissä, Turussa sekä Lappeenrannassa. Helsingissä sijaitsevassa Suomenlahden meriliikennekeskuksessa valvotaan alusliikennettä sekä Suomen kansallisilla merialueilla Hangosta itärajalle Santioon että Suomenlahden kansainvälisillä merialueilla. 

Turussa valvotaan alusliikennettä sekä Suomen kansallisilla merialueilla Saaristomereltä Tornioon että Ahvenanmeren reittijakojärjestelmän eteläisen osan alueella. Lappeenrannasta valvotaan Saimaan syväväylää. Liikkuessaan VTS-alueella alusten on muun muassa ylläpidettävä jatkuvaa päivystystä alueen työskentelykanavalla sekä noudatettava VTS-alueella tapahtuvaa liikennöintiä koskevia säännöksiä ylipäätänsä.

JAA