Päämainos
MERLOG 2030: Merenkulun kustannuksia ei voi lisätä
Kuljetukset 07.02. 11:57

MERLOG 2030: Merenkulun kustannuksia ei voi lisätä

MERLOG 2030-raportin mukaan Suomeen liikennöivä aluskalusto on vuonna 2030 neljänneksen suurempi kuin vuonna 2017.

07.02.2020
Teksti Esko Lukkari

Turun yliopiston ja Aalto-yliopiston asiantuntijaryhmän MERLOG 2030-raportti arvioi Suomen merikuljetusten logistiikkaa ja ulkomaankaupan kilpailukykyä vuoteen 2030 saakka.

Raportin mukaan jäänmurtajien lisääminen nykyisestä ei huomattavasti vähennä viivästyksistä aiheutuvia kustannuksia, mutta kapasiteetin lasku nostaa kustannuksia nopeasti ja merkittävästi.

MERLOG 2030 -selvitys palvelee muun muassa talvimerenkulkuun ja väylämaksuihin liittyvää päätöksentekoa. Sen toimeksiantajina olivat liikenne- ja viestintäministeriö, Väylävirasto sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Turun yliopisto tiedotti raportin valmistumisesta 4.2.

Työn toteutti Turun yliopiston kauppakorkeakoulun toimitusketjujen johtamisen oppiaineen ja Aalto-yliopiston meritekniikan yksikön asiantuntijaryhmä, ja se julkaistiin Turun kauppakorkeakoulun julkaisusarjassa.

Säätely on lisääntymässä

Kansainvälisen sääntelyn vaikutukset Suomen merenkulun rakenteeseen, kustannuksiin ja erityisesti talvimerenkulun toteutusedellytyksiin tulevat 2020-luvulla olemaan merkittäviä.

Selvityksessä arvioitiin myös Suomen kansainvälisen meriliikenteen ja aluskannan kehitystä. Sen perusteella Suomeen liikennöivä aluskalusto on vuonna 2030 keskimäärin 23 prosenttia suurempaa kuin vuonna 2017. Vuoden 2030 kuljetussuorite olisi täten mahdollista kuljettaa 13 prosenttia nykyistä pienemmällä määrällä aluskäyntejä. 

Muuttuvat liikennemäärät, aluskoot, aluskannan jäissä kulkukyky ja vaihtelevat jääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi jäänmurron tarpeen suunnitteluun. Jäänmurron vaikutusarviossa käytettiin Aalto-yliopistossa kehitettyä ns. WINMOS-mallinnusta. 

MERLOG 2030 -selvityksen päätulos on, että jäänmurtokapasiteetin kasvattaminen – eli murtajien lisääminen nykyisestä – ei huomattavasti vähennä viivästyksistä aiheutuvia kustannuksia, mutta kapasiteetin lasku nostaa kustannuksia nopeasti ja merkittävästi. Jäänmurron suorituskyky taas vaikuttaa koko logistisen ketjun viiveisiin ja sitä kautta Suomen ulkomaankaupan kilpailukykyyn.

”Kustannuksia ei ole varaa lisätä”

Professori Lauri Ojala Turun kauppakorkeakoulusta sanoo TY:N tiedotteessa, että mallinnuksessa kuljetusmäärien oletettiin pysyvän ennallaan viivästyksistä huolimatta, mutta todellisuudessa viivästyksillä on huomattava vaikutus liiketoiminnan kilpailukyvylle. 

”Viivästysten kasvaessa Suomen ulkomaankauppa menettäisi vähitellen hintakilpailukykyään, minkä seurauksena kaupan volyymi vähenisi.  Kun väylämaksujen lisäksi huomioidaan luotsaus- ja satamamaksut, Suomen kustannusrasite on lähes poikkeuksetta Ruotsia, Viroa, Venäjää ja Norjaa jonkin verran suurempi”, Ojala sanoo. 

MERLOG 2030 -selvityksessä todetaankin, että merenkulun maksuissa ei ole ainakaan ulkomaankaupan logistiikan kokonaiskustannusten kannalta nostovaraa – pikemminkin päinvastoin.

JAA