
Moottoripyöräonnettomuuksista suurimmat henkilövahinkokorvaukset
Moottoripyöräonnettomuudet johtavat selvästi kalliimpiin henkilövahinkokorvauksiin kuin muiden ajoneuvojen kolareissa.
05.05.2025
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Zigmunds Mostphotos
Moottoripyöräilijöiden liikennevahingoista aiheutuvat henkilökorvaukset ovat selvästi korkeampia kuin muissa ajoneuvoluokissa, selviää Liikennevakuutuskeskuksen tuoreesta riskitutkimuksesta. Eri moottoripyörätyyppien välillä on suuria eroja sekä vahinkojen määrässä että korvaussummissa.
Vuosina 2014–2023 Suomessa tapahtui keskimäärin lähes 2000 liikennevakuutuksesta korvattua moottoripyörävahinkoa vuodessa, joista lähes 1700 sisälsi henkilövahinkoja. Vuotuiset korvaukset moottoripyörävahingoista ovat yhteensä noin 44 miljoonaa euroa – ja niistä 97 prosenttia maksetaan henkilövahingoista.
Keskimäärin yhdestä henkilövahingosta moottoripyörällä maksetaan yli 25000 euroa, mikä on merkittävästi enemmän kuin esimerkiksi henkilöautojen vastaava summa, joka jää noin 12000 euroon. Kaikkien ajoneuvoluokkien keskiarvo on alle 14000 euroa.
"Merkittävän osan henkilökorvauksista muodostavat erilaiset korvaukset ansionmenetyksestä. Korvaussummiin vaikuttaa siis vammojen vakavuuden lisäksi kuljettajan tulotaso. Vakavissa vahingoissa korvauksia maksetaan vuosikymmeniä, ja riskitutkimuksen lukuihin on arvioitu lopullinen korvausmeno koko korvausajalta", sanoo Liikennevakuutuskeskuksen tiedotteessa aktuaariyksikön BI-arkkitehti Henrik Grönblom.
Kun henkilökorvaukset suhteutetaan yhteen vakuutusvuoteen, moottoripyörän vuosikorvaus on noin 500 euroa – yli kymmenkertainen verrattuna henkilöautojen vastaavaan lukuun, 46 euroon.
Custom-pyörillä suurimmat vahingot
Tutkimuksessa moottoripyörät jaettiin viiteen tyyppiin: custom, matka, sport, supermoto ja skootteri. Custom-pyörien henkilövahinkojen vuosikeskiarvo oli korkein, yli 38000 euroa. Matkapyörissä summa oli yli 34000 euroa. Vähäisimmät henkilövahinkokorvaukset kirjattiin supermoto-pyörissä, joissa keskiarvo jäi hieman yli 15000 euroon.
Supermoto-pyörät kuitenkin erottuivat korkealla vahinkotiheydellä. Näitä kevyitä, nopeasti kiihtyviä pyöriä ajetaan pystyssä ajoasennossa, ja niiden vahinkotiheys oli noin viisinkertainen verrattuna muihin moottoripyörätyyppeihin.
Tutkimuksen aineistona käytettiin vakuutusyhtiöiltä saatuja tietoja vuosilta 2014–2023. Korvaukset on muunnettu vuoden 2025 hintatasoon ja niihin on sisällytetty koko vahinkotapauksen aikainen arvioitu korvausmeno, mukaan lukien pitkäaikaiset ansionmenetyskorvaukset.
Liikennevakuutuskeskus suosittelee tutustumaan myös Onnettomuustietoinstituutin raporttiin, joka perustuu tutkijalautakuntien selvittämiin moottoripyöräonnettomuuksiin.