Nurminen Logistics paransi tulostaan
Kuljetukset 12.08. 10:24

Nurminen Logistics paransi tulostaan

”Yhtiön rahtijunatuote on suurin logistinen innovaatio Suomen markkinoilla 2000 –luvulla”.

12.08.2020
Teksti Esko Lukkari kuvat Adobe Stock

Nurminen Logistics kasvatti liikevaihtoaan ja pienensi liiketappiotaan ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Kiinan rahtijunaliiketoiminnan kasvu näkyi ensimmäisen puolikkaan tuloksessa. Yhtiön vt. toimitusjohtaja pitää Kiina-junia Suomen suurimpana 2000-luvun logistisena innovaationa.

Yhtiön huhti-kesäkuun liiketulos oli jo 0,1 miljoonaa euroa voitollinen. Yhtiön mukaan positiivisen tuloskehityksen uskotaan jatkuvan. Toisella vuosipuoliskolla odotetaan jopa merkittävää parannusta vuoden ensimmäiseen puolikkaaseen nähden.

Nurminen Logistics 1.1.–30.6.2020

EUR milj. 1.1.-30.6.2020 1.1.-30.6.2019
Liikevaihto 36,5 34,5
Raportoitu liiketulos -0,5 -1,7
Liiketulosprosentti -1,4 % -5,0 %
Nettotulos -1,6 -3,2

 

Yhtiö kertoi tuloksestaan 7.8.

Yhtiön ensimmäinen vuosipuolisko oli kaksijakoinen, tammi-maaliskuu olivat yhtiölle tuloksellisesti vaikeita. Metsäteollisuuden lakko, merikonttien saatavuusongelmat sekä koronan pysäyttämä Kiinan sisämaan liikenne heikensivät yhtiön tulosta. 

Tulosparannuksen jatkumisen varmistamiseksi yhtiö aikoo panostaa erityisesti Kiinan junaliikenteeseen sekä toiminnan tehostamiseen Suomessa.

Yhtiö teki kesäkuussa sopimuksen Narvikin Sataman kanssa tavoitteenaan tuoreen kalan vienti Kiinan markkinoille. Toimitukset alkavat vuoden 2020 aikana. Yhtiö ottaa käyttöön kylmäkonttikalustoa, minkä se arvioi avaavan yhtiölle merkittävän uuden markkinan ja kilpailuedun myös tuoreliha- ja virvoitusjuomaviennissä Kiinan markkinoille.

Vt. toimitusjohtaja Olli Pohjanvirta kehuu tiedotteessa, että yhtiön rahtijunatuote on suurin yksittäinen logistinen innovaatio Suomen markkinoilla 2000 -luvulla. Sen kasvunäkymät ovat hänen mukaansa hyvät.

JAA