Päämainos
Nurminen Logistics aloitti säännöllisen konttijunaliikenteen Suomesta Kiinaan vuonna 2018.
Kuljetukset 20.01. 09:16

Nurminen Logistics aloitti säännöllisen konttijunaliikenteen Suomesta Kiinaan vuonna 2018.

Nurminen Logisticsin Kiinan konttijunaliikenteen volyymit kolminkertaistuivat vuonna 2020

Yhtiö avaa kolme uutta junareittiä Kiinasta Suomeen vastatakseen kasvaneeseen kysyntään.

20.01.2021
Teksti Osto&Logistiikka

Nurminen Logisticsin Kiinan konttijunaliikenteen volyymit ovat kolminkertaistuneet vuoden 2020 aikana. Vastatakseen kasvaneeseen kysyntään Nurminen Logistics avaa kolme uutta junareittiä Kiinasta Suomeen.

Nurminen Logistics tiedotti uusista reiteistä 20.1.2021.

”Eilen 19. tammikuuta lähti ensimmäinen juna Suzhousta kohti Helsinkiä. Ningbon ja Jinanin reitit avataan helmikuun aikana. Kaikki junat ovat olleet jo pitkän aikaa täyteen buukattuja”, sanoo Nurminen Logisticsin myyntijohtaja Marjut Linnajärvi.

Nurminen Logistics aloitti säännöllisen konttijunaliikenteen Suomesta Kiinaan vuonna 2018 jolloin avattiin Hefein reitti. Syksyllä 2020 perässä seurasi yhteistyö Narvikin Sataman kanssa ja Chongqingin reittiyhteys, joka vakiintui nopeasti viikoittaisiksi lähdöiksi. Suzhou, Ningbo ja Jinan ovat nyt alkuvuoden 2021 uudet reitit ja lisää reittejä on suunnitteilla.

Säännölliset yhteydet vähentävät asiakkaiden varastointikuluja 

Nurminen Logisticsin juna kulkee Kiinan ja Pohjois-Euroopan välillä molempiin suuntiin. Helmikuussa vientijunia lähtee kahden viikon välein Chongqingiin ja Jinaniin sekä lisäksi asiakaskohtaisia täysiä junia.

”Säännöllisten lähtöjen ansiosta asiakkaamme voivat pienentää varastointikuluja ja lisätä joustavuutta omien asiakkaidensa tarpeiden mukaan. Lisäksi juna on tutkitusti ympäristöystävällinen kuljetusmuoto”, toteaa Linnajärvi.

JAA