Päämainos

Oulussa Pohjoisen Logistiikkafoorumi 2020

Jo kahdeksatta kertaa järjestettävä tapahtuma kokoaa yhteen pohjoisen logistiikkatoimijat.

23.01.2020
Teksti Esko Lukkari

Oulussa alkaa tänään 23.1. Pohjoisen Logistiikkafoorumi. Se kokoaa alueen logistiikan yritykset ja kehittäjät Oulun teatterille. Forumin pääteemana on Pohjoisen liikenteen ja logistiikan ajankohtaiset kysymykset.

Jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä tapahtumassa esitellään tällä kertaa työkaluja ja esimerkkejä tehokkaaseen, tuottavaan ja vastuulliseen logistiikkaan. Lisäksi tarjolla on tiivis paketti Oulun seudun ja pohjoisen logistiikan kannalta tärkeiden tie-, meri- ja raideliikenteen, lentoyhteyksien sekä maankäytön kehittämisestä.

Pohjoisen Logistiikkafoorumin järjestävät BusinessOulu ja LOGY Pohjois-Suomi yhteistyössä.

Päivän aikana puheenvuoron käyttävät muun muassa Mikko Västilä, joka on Traficomin johtava asiantuntija. Hän puhuu ammattiliikenteen ja kuljetusten ajankohtaisasioista.

Jussi Rämet, suunnittelujohtaja, Pohjois-Pohjanmaan Liitto, kertoo pääradan vaikuttavuusarviosta. Risto Leppänen, yksikön päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta avaa taas valtatie 4:n merkitystä.

 Esa Ojala, aluejohtaja, Stora Enso Metsä arvioi yhtiönsä Oulun investointien vaikutusta alueen logistiikkaan. Pohjois-Suomen lentoliikenteen näkymistä puhuu Rauno Kurtti, projektipäällikkö. Hän käsittelee myös Pohjois-Suomen kehittyvä lentoliikenne 2020 –hanketta.

 5G mahdollistajana satamassa ja älyliikenteessä on puolestaan Oulun yliopiston ohjelmapäällikön Esa Posion aiheena.

JAA