Päämainos

Outokummun malmi kumipyöriltä kiskoille

Tornion tehtaan päästöt nollautuisivat uusiutuvalla energialla ja raidekuljetuksilla.

10.10.2019
Teksti Esko Lukkari

Outokumpu suunnittelee ylen verkkosivujen 4.10. mukaan siirtävänsä Kemin kaivoksen ja Tornion tehtaiden väliset malmirikastekuljetukset tulevaisuudessa rautatielle. Edellytyksenä on Keminmaan Laurilan ja Tornion välisen radan sähköistys.

Keminmaalla sijaitsevan Elijärven kaivoksen kromimalmikuljetukset olisivat noin 1,1 miljoonaa tonnia. Tehtaiden välisistä kuljetuksista vastaavan ostopäällikkö Jyrki Sandelin mukaan radalla liikkuvan tavaran määrä moninkertaistuisi nykyisestä.

”Tornion tehtaalle on tulossa tuotantoa muilta laitoksilta ja sitä edelleen lähetetään Ruotsiin tehtaillekin. Näin rautatiekuljetusvaihtoehto tulee meille tärkeämmäksi. Kemin kaivoksen kuljetusten siirto rautateille on vielä isompi hanke”, Sandelin sanoo ylen jutussa.

Yhtiö kuljettaa Kemin kaivoksen kromimalmin Tornion tehtaille nykyisin rekka-autoilla ja Elijärveltä lähtee malmirekka Tornioon puolen tunnin välein.

Hiilidioksidipäästöt jopa nollaan

”Rautatiekuljetukset pienentäisivät hiilidioksidipäästöjämme paikallisesti eli Kemin kaivoksen ja Tornion tehtaan välillä. Ostamalla päästövapaata sähköä se käytännössä voitaisiin nollata.

Sandelinin mukaan sähköisen radan valmistumisen jälkeen kromimalmi voisi kulkea raiteilla kahden-kolmen vuoden siirtymäajalla. 

Kuljetusten siirto kiskoille kasvattaisi hallitusohjelmaan kirjatun Keminmaan Laurilan ja Tornion välisen junaradan sähköistyksen kustannustehokkuutta ja merkittävyyttä.

Hanke on kirjattu hallituksen hallitusohjelmaan ja Väylävirastossa tehdään siihen liittyvää esiselvitystä. Väyläviraston toimialanjohtaja Mirja Noukan mukaan Laurila-Tornio välin junaradan sähköistyksen varsinainen suunnittelu voisi käynnistyä jo ensi vuonna, kun esiselvitykset on tehty.

”Rajasilta vaikuttaa aika paljon kustannuksiin. Itse sähköistys on muutaman vuoden projekti, mutta sillan suunnittelu ja rakentaminen vaikuttaa aikatauluun paljon. Katsotaan missä ollaan tällä hallituskaudella”, sanoo Noukka.

Laurila-Tornio välin junaradan sähköistyksen kustannusarvio on hieman yli 10 miljoonaa euroa. Tämän päälle tulee vielä Tornionjoen Suomesta Ruotsiin ylittävän rautatiesillan korjaamisen tai mahdollisen uudelleen rakentamisen kustannukset.

Outokummun kuljetukset vaatisivat radan sähköistyksen pääradan varresta Kemin kaivokselle ja Tornion tehtaalle saakka. Tämä lisäisi kustannuksia noin kolmen miljoonan euron verran.

JAA