
Viime vuonna päällyste uusittiin noin 4 000 kilometrin matkalta, joka mahdollisti korjausvelan pysäyttämisen päällystettyjen teiden osalta.
Päällystystyöt jäävät tänä vuonna 2 500 kilometriin
Viime vuonna päällystettiin lisärahoituksen turvin poikkeuksellisesti 4 000 kilometriä.
28.04.2021
Teksti Esko Lukkari
Maanteiden päällystys- ja paikkaustyöt alkavat lähiviikkoina ympäri Suomen. Tänä vuonna uutta päällystettä on tulossa noin 2 500 kilometrin matkalle. Se vastaa 2010-luvun keskivertovuotta.
Viime vuonna teitä päällystettiin 4 000 kilometriä ja rahaa käytettiin 200 miljoonaa euroa. Alhainen bitumin hinta ja lisärahoitus vauhdittivat viime vuoden päällystystöitä.
Tänä keväänä päällystystyöt alkavat kelien salliessa jo huhtikuun lopussa, mutta pääosin toukokuun puolella. ´
Väylävirasto tiedotti asiasta 21.4.
”Päällysteiden uusiminen on tärkeää sekä tienkäyttäjän että tienpitäjän näkökulmasta. Hyväkuntoinen päällyste parantaa asiakastyytyväisyyttä ja vähentää mm. ajokustannuksia, mutta samalla se myös varmistaa tien rakenteen kunnon säilymisen ja pidemmän käyttöiän”, sanoo tiedotteessa väylänpidon toimialajohtaja Virpi Anttila Väylävirastosta.
Viime vuosi oli poikkeus
Viime vuonna päällyste uusittiin noin 4 000 kilometrin matkalta, joka mahdollisti korjausvelan pysäyttämisen päällystettyjen teiden osalta. Luku oli poikkeuksellisen hyvä johtuen lähinnä lisärahasta, jota saatiin nimenomaan päällysteisiin. Lisäksi viime vuoden alhainen bituminhinta tehosti lisärahoituksen vaikuttavuutta.
”Tämän vuoden päällystemäärät ovat samaa luokkaa kuin 2010-luvulla keskimäärin. Tavoitteena on, että voisimme päällystää noin 4 000 kilometriä joka vuosi. Näin pääsisimme jopa vähentämään tiestön korjausvelkaa”, Anttila kertoo.
Päällysteitä uusitaan myös kävely- ja pyöräväylillä. Viime vuonna uutta pintaa valmistui peräti 170 kilometriä, ja tänä vuonna tavoite on yli 120 kilometriä.
Päällystettyjä maanteitä Suomessa on yhteensä noin 50 000 kilometriä, ja niistä huonokuntoisia noin 7 100 kilometriä.
Karttapalveluissa tietoa päällystystöistä
Väylävirastolla on karttapalvelu. Tämä on ulkoinen linkki, johon virasto kokoaa tiedot tulevista päällystystöistä. Varmistuneet päällystystyöt löytyvät jo kartalta.
Lisäksi tienkäyttäjien kannattaa seurata Fintrafficin Liikennetilanne-palvelua. Palvelusta löytyvät esimerkiksi tiedot käynnissä olevista päällystystöistä ja muista tietöistä.