Päämainos

Pasilan läntinen lisäraide valmistui

Varsinaiset radan päällysrakennetyöt kestivät kolme vuotta ja koko hanke viisi vuotta.

04.01.2021
Teksti Esko Lukkari

Pasilan läntisen lisäraiteen viisi vuotta kestäneet rakennustyöt valmistuivat vuodenvaihteessa. Puolitoista kilometriä pitkä lisäraide helpottaa merkittävästi pääradan liikennettä.

Pasila on Suomen toiseksi vilkkain rautatieasema päärautatieaseman jälkeen. Sen kautta kulkee arkisin yli tuhat junaa. Liikennöinti Pasilassa vaikuttaa koko Suomen junaliikenteeseen.

Väylävirasto tiedotti hankkeesta 22.12.

"Nyt valmistuvan lisäraiteen myötä saadaan Pasilan asemalle kaukoliikenteeseen sekä Riihimäelle ja Lahteen suuntautuvaan lähiliikenteeseen kaksi raidetta kumpaankin kulkusuuntaan. Tämä sujuvoittaa liikennettä ja mahdollistaa junavuorojen lisäämisen", sanoo tiedotteessa projektipäällikkö Jarmo Nirhamo Väylävirastosta.

"Tavaraliikenteenkin häiriöt vähenevät, kun matkustajajunien täsmällisyys paranee", Nirhamo lisää.

Läntinen lisäraide on viimeinen Pasilaan mahtuva raide ja laituri. Sen jälkeen kaikki maanpäällinen tila on käytetty.

Viiden vuoden rupeama

Pasilan lisäraiteen rakentaminen alkoi jo vuonna 2015 Pasilan aseman kohdalla Mall of Tripla -hankkeeseen liittyvillä töillä. Työt jatkuivat vuonna 2016 muiden silta- ja tukimuurirakenteiden sekä lisäraiteen alusrakenteiden rakentamisella.

Varsinaiset radan päällysrakennetyöt tehtiin kolme vuotta myöhemmin, jolloin raiteet liitettiin nykyiseen raiteistoon. Raideliitoksiin liittyen Pasilan rautatieaseman laitureiden numerot muuttuivat osittain elokuussa 2019. Laituri 5b muuttui numeroksi kuusi ja lisäraide (numero 11) otettiin käyttöön lokakuussa 2019.

Lisäraide valmistui vuoden 2019 lopussa. Tänä vuonna on tehty raiteistomuutoksia Pasilan aseman pohjois- ja eteläpuolella sekä jatkettu laituria numero kuusi.
 

 

Etusivulle >

Lisää kuljetusuutisia >

JAA