Päämainos
Rautatiesilta Kouvolassa
Kuljetukset 18.04. 10:41

Rautatiesilta Kouvolassa

Pohjolan Rautatiet LVM:n omistajaohjaukseen

Asetusmuutos vahvistaa ratahankkeita edistävän yhtiön asemaa.

18.04.2019
Teksti Esko Lukkari kuvat Shutterstock

Pohjolan Rautatiet Oy on nyt virallisesti Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa. Valtioneuvosto päätti asiasta 11.4.

Valtioneuvoston 14.2.2019 perustaman ja samana päivänä antaman perustamisvaltuuden mukaisesti Pohjolan Rautateiden tehtävänä on kehittää rautatietoimialaa kokonaisvaltaisesti ja edistää suuria raideliikenneinvestointeja. Esimerkiksi Tunnin juna-hankkeiden edistäminen kuuluu yhtiölle.

Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti asiasta 11.4.

Valtio luovutti perustamisen yhteydessä yhtiölle öljynjalostusyhtiö Nesteen osakkeita oman pääoman ehtoisesti enintään 107 miljoonalla eurolla.

Valtioneuvosto muutti liikenne- ja viestintäministeriöstä annettua asetusta 11.4.2019. Asetusta päivitettiin siten, että valtion kokonaan omistama Pohjolan Rautatiet Oy kirjataan liikenne- ja viestintäministeriön toimialaan kuuluvaksi yhtiöksi myös asetustekstissä. Asetusmuutos tuli voimaan 15.4.2019.

JAA