Päämainos

Posti irtisanoo ja siirtää työtä Tallinnaan

Suomen palvelukeskuksista vähennetään 23 työpaikkaa ja hallinnosta 59 työpaikkaa.

25.03.2019
Teksti Esko Lukkari

Posti siirtää Palvelukeskuksensa töitä Suomesta Tallinnaan. Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä toimivasta Palvelukeskuksesta irtisanotaan 23 henkilöä. Postin hallinnosta irtisanotaan taas 59 henkeä.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU pitää härskinä sitä, että valtion omistama yhtiö hakee kustannussäästöjä siirtämällä työtä maan rajojen ulkopuolelle. Posti tarjoaa työntekijöille mahdollisuutta siirtyä jatkamaan työtä irtisanomisajan jälkeen Tallinnaan paikallisen palkkatason mukaisilla palkoilla.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry tiedotti asiasta 21.3.

”Onko tämä suomalaisten työntekijöiden tulevaisuus? Meidät lähetetään Suomen rajojen ulkopuolelle tekemään työtä ties millä työsuhteen ehdoilla, kunhan yritykset saavat kustannuksiaan laskemaan”, kysyy Postin toimihenkilöiden valtakunnallinen pääluottamusmies Mirja Sandberg.

Aiemminkin ulkomaille

Posti siirsi jo vuonna 2017 tunnistamattomien osoitetietojen käsittelyä eli videokoodausta Hollannin postin PostNL Data Solutionsin kautta Filippiineille.

PAUN mukaan kesällä 2017 Posti vakuutti, että Palvelukeskuksen tehtäviä ei olla siirtämässä Tallinnaan. Tuolloin julkisuuteen oli vuotanut tieto, että Posti suunnittelisi 314 työpaikan siirtämistä Viroon vuoteen 2020 mennessä.

”Postin työnantajamaine on maan kolmanneksi huonoin. Postilla on jo nyt vaikeuksia rekrytoida henkilöstöä, eikä töiden siirto Tallinnaan ainakaan paranna asiaa”, Sandberg sanoo.

Sandberg peräänkuuluttaa valtion omistajaohjauksen puuttumista Postin johdon toimiin.

Hallinnon yt-neuvottelut päättyivät eilen. Neuvottelujen kohderyhmään kuuluivat Asiakaskokemus ja -kanavat, Postin Palvelukeskus, ICT ja Talous. Posti irtisanoo enintään 59 henkilöä.

AVAINSANAT

Posti

JAA