Päämainos
Posti ja Bring tiivistävät yhteistyötään Pohjolassa
Kuljetukset 17.02. 10:12

Posti ja Bring tiivistävät yhteistyötään Pohjolassa

Yhteistyö lisää suomalaisten verkkokauppojen myyntiä Ruotsissa ja Tanskassa.

17.02.2022
Teksti Esko Lukkari

Posti tiivistää yhteistyötään Norjan Postin omistaman Bringin kanssa. Yhteistyö tarjoaa suomalaisille verkkokaupoille uusia kansainvälistymismahdollisuuksia Ruotsissa ja Tanskassa.

Helmikuusta 2022 alkaen ruotsalaiset ja tanskalaiset kuluttajat voivat tilata suomalaisyritysten tuotteita pakettien noutopisteiden lisäksi kotiin ja ruotsalaiset myös kotilavatoimituksena.

Posti on jo pitkään käyttänyt Pohjoismaissa Bringin jakelupalveluita, erityisesti B2B-palveluita. Posti toimittaa myös joitakin Bringin lähetyksiä Suomeen.

Posti tiedotti asiasta 15.2. 

Kotiinkuljetusten kysyntä kasvaa

”Olemme iloisia, että yhteistyömme Bringin kanssa syvenee ja voimme tarjota suomalaisyrityksille monipuoliset jakeluratkaisut Ruotsissa ja Tanskassa. Erityisesti kotiinkuljetusten kysyntä on pandemian aikana kasvanut, ja näyttää siltä, että muutos on pysyvä”, sanoo tiedotteessa Postin Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän johtaja Arttu Hollmérus.

Kuluttajat haluavat verkko-ostamisen olevan helppoa ja mutkatonta, ja samaa vaivattomuutta toivotaan myös toimituksilta. Palveluverkosto Ruotsissa ja Tanskassa kattaa noin 3 000 noutopistettä. Bringillä on oma kuluttajille suunnattu sovellus, jonka avulla kuluttajat voivat esimerkiksi muuttaa noudettavan paketin kotiinkuljetukseksi ja toisinpäin.

Verkkokaupat voivat myös helpottaa asiakkaiden arkea monipuolisilla lisäpalveluilla. Kotilavatoimituksiin on esimerkiksi mahdollista lisätä tarpeen mukaan kanto asiakkaan kotiin tai vanhojen tuotteiden kierrätys. 

Ruotsi on tärkeä markkina 

”Meille Bringillä on erittäin tärkeää etsiä jatkuvasti uusia toimintatapoja ja joustavia toimitusvaihtoehtoja. Siksi onkin hienoa, että voimme kuljettaa toimituksia naapurimaiden verkkokaupoista”, sanoo Bringin kumppanijohtaja Lena Hillring.

Naapurimaiden aktiivisuus verkko-ostoksissa on Suomea korkeammalla tasolla: Ruotsissa 62 prosenttia kuluttajista on ostanut viime viikon aikana verkosta, kun taas suomalaisista vain 28 prosenttia on tehnyt verkko-ostoksia viime viikon aikana.

Suomalaisista verkko-ostajista noin kolmannes (31 %) arvioi lisänneensä vuonna 2021 verkko-ostamista selvästi tai jonkin verran. Ruotsissa vastaava luku on selkeästi isompi: miltei joka toinen on lisännyt nettishoppailua. Tiedot selviävät Postin Kantar TNS:llä teettämästä Suuri verkkokauppa 2021 -tutkimuksesta. 

JAA