Päämainos
Posti kansainvälisen vastuullisuuskilpailun finaaliin
Kuljetukset 17.08. 08:15

Posti kansainvälisen vastuullisuuskilpailun finaaliin

Viime vuonna Posti palkittiin voittajana kilpailun päästövähennyssarjassa.

17.08.2022
Teksti Ilmari Tuomivaara

Posti on valittu jälleen kansainvälisen World SustainabilityAwards 2022 -vastuullisuuskilpailun finalistiksi. Posti on finalistina ProfitwithPurpose -sarjassa seitsemän muun yrityksen kanssa.

Sarjassa palkitaan yrityksiä jotka “ovat asettaneet kestävän kasvun liiketoimintansa ytimeen”. Posti päivitti vuonna 2021 strategiansa ja osana tätä työtä myös olemassaolonsa tarkoituksen eli purposen: ”Toimitamme vastuullisesti sen millä on merkitystä –sinun ehdoillasi.”

“Logistiikka on yksi saastuttavimmista toimialoista ja ainoita jossa päästöt kasvavat, eivät laske. Samalla toimiva logistiikka on ihmisten elämälle välttämättömyys. Siksi meidän on kyettävä katkaisemaan logistiikan kysynnän kasvun ja päästöjen kasvun yhteys ja kuljetettava asioita päästöittä”, sanoo Postin tiedotteessa yhtiön vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn.

”Vastuullisuus on täysin keskeinenosa Postin strategiaa, arvoja ja olemassaolontarkoitusta. Jotta asioiden toimittamista voitaisiintehdäkestävästimyöstulevaisuudessa, meidän on kyettävätoimimaantuottamattapäästöjä ja varmistettava, ettäihmisillä on hyvä olla.”

Alallaan arvostettu maailmanlaajuinen kilpailu järjestetään vuosittain. Tänä vuonna raati palkitsee yrityksiä 11 kategoriassa eri vastuullisuustoimista kuten päästövähennykset, kiertotalous sekä monimuotoisuus.

AVAINSANAT

Posti

JAA