Päämainos

Posti neuvoo OmaPostin käyttöön

Maksuton sähköisesti toimiva OmaPosti on vaihtoehto postilaatikolle lakonkin aikana.

15.11.2019
Teksti Esko Lukkari

Posti ohjaa kuluttajia käyttämään Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n lakon vuoksi OmaPosti-palvelua.

Posti sanoo 13.11. julkaisemassaan tiedotteessa lakon vaikeuttavan postinkulkua. Siksi Posti suosittelee kuluttajia käyttämään sähköistä OmaPosti -palvelua laskujen ja kirjeiden vastaanottoon niiden ajallaan saamiseksi. 

OmaPosti -palveluun voi vastaanottaa virallisia kirjeitä, kuten laskuja, lähes 50 000 yritykseltä ja yhteisöltä. Viranomaislähettäjien joukossa ovat mm. useat sairaanhoitopiirit ja kaupungit, Trafi ja työ- ja elinkeinotoimistot.

”OmaPosti on sähköinen vaihtoehto perinteiselle postilaatikolle. OmaPostiin saa esimerkiksi laskut ja viranomaiskirjeet yhteen paikkaan ajallaan, mikä helpottaa nykyisessä lakkotilanteessa. Kuluttaja voi itse päättää miltä lähettäjiltä ottaa kirjeitä vastaan vain sähköisessä muodossa”, sanoo tiedotteessa Postin digitaalisista kuluttajapalveluista vastaava Timo Korander.

OmaPosti on Kustia nopeampi

Vastaanotettavat kirjeet voivat siis olla esimerkiksi viranomaisviestejä, laskuja, palkkalaskelmia ja terveysviestejä. OmaPostiin tulevat kirjeet ja laskut käsitellään posti-, kirje- ja pankkisalaisuuden, tietosuojavaltuutetun sekä Posti-konsernin tietoturvapolitiikan mukaisesti.

Vastaanottaja saa sähköisen kirjeen 1-2 vuorokautta paperista nopeammin eikä toimitus ole riippuvainen perinteisen postin kulusta. OmaPostilla voi myös maksaa laskuja riippumatta siitä, minkä pankin asiakas on. Palvelu myös muistuttaa laskujen lähestyvistä eräpäivistä.

Maksuttomalla OmaPosti-palvelulla voi myös seurata ja ohjata verkko-ostoksia ja muita saapuvia lähetyksiä ajantasaisesti sekä lähettää paketteja.

”Lakon aikana poikkeusjärjestelyistä johtuen pakettien seurantatiedot OmaPostissa saattavat poiketa normaalista, vaikka paketit kulkisivatkin ajallaan”, Korander neuvoo.

JAA