Päämainos

Postilakko pahassa umpisolmussa

PAU uhkaa jo neljän viikon lakolla ja kuljetusliitot virittelevät tukilakkoja. Jouluposti jo vaarassa.

12.11.2019
Teksti Esko Lukkari

Postilakko uhkaa jatkua ja laajeta tukilakoilla. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU kertoi tiedotteessaan 10.11. jatkavansa lakkoa kahdella lisäviikolla, jollei sopimusta synny ennen sitä. Posti aikoo pitää pakettijakelun käynnissä.

Kuljetusalan liitoista Ilmailualan unioni ilmoitti tiedotteessaan 11.11. aloittavansa ulkomaanpostin käsittelyä koskevan tukilakon 17.11. Merimiesunioni vihjasi myös mahdollisesta omasta tukilakostaan. Kaikkein järein tukilakko voisi koskea satamia ja Suomen ulkomaankauppaa. Tukilakkojen syyksi kuljetusalan liitot kertovat Postin PAUn lakon aikana käyttämän vuokratyövoiman, jolla lakkoa murretaan. Posti on kiistänyt väitteen.

PAUn uudet työseisaukset koskevat postinjakelua, postinkäsittelyä, postinkuljetusta sekä toimihenkilö- ja myymälätehtäviä koko maassa 25.11.2019 klo 00.00 – 8.12.2019 klo 24.00.

Työnseisaus koskee kaikkia henkilöitä, jotka tekevät Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen P-liitteen mukaisia töitä yllä kerrotuissa yhtiöissä. Lakon piirissä on noin PAUn mukaan 10 000 Postin työntekijää. Työnseisaus ei koske sanomalehtien varhaisjakelua.

Palvelualojen työnantajat Paltan ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n välisissä työehtosopimusneuvotteluissa ei ole toistaiseksi löytynyt ratkaisua. PAU:n ilmoituksen mukaan lakko alkaa maanantaina 11.11. klo 06.00 ja jatkuu sunnuntaihin 24.11. klo 24. Neuvotteluja jatketaan 13. marraskuuta.

PAU:n lakon lisäksi osa kotimaan liikenteen ammattiliitoista on antanut ennakkoilmoituksen tukilakoista. Ilmailualan Unionin (IAU) tukitoimet kohdistuisivat toteutuessaan postin käsittelyyn lentoasemilla.

Posti jatkaa pakettilähetyksiä

Posti kertoi tiedotteessaan 10.11. että Ruotsista ja Baltiasta saapuvat sekä niihin maihin toimitettavat paketit ja lavalähetykset pyritään jakamaan palvelulupauksien mukaisesti, mutta muutaman päivän viiveet ovat mahdollisia.

Muut EU-alueen paketit todennäköisesti viivästyvät muutamilla päivillä. Suurin osa paketeista Euroopasta ja Eurooppaan toimitetaan maantiekuljetuksilla, joten vaikutus niihin on vähäinen.

Lakko vaikuttaa voimakkaimmin kansainvälisiin paketteihin ja kirjelähetyksiin, jotka tulevat tai lähtevät Euroopan ulkopuolelle (esim. USA, Japani, Kiina) lentokuljetuksina.  Nämä lähetykset toimitetaan lähtömaista vasta lakon jälkeen.

Myös luukkuun jaettavien kansainvälisten kirjeiden, lehtien ja mainosten kuljetus ja jakelu keskeytyy.

”Kiitämme asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja olemme erittäin pahoillamme lakkojen aiheuttamasta epävarmuudesta ja häiriöistä. Pääosa pakettilähetyksistämme lähialueilta, esimerkiksi Ruotsista, voidaan kuitenkin jakaa nopeasti, vain pienillä viiveillä. Pyrimme palaamaan normaaliin toimitusrytmiin heti lakon loputtua, eli joulupaketit saadaan kyllä näillä näkymin hyvin perille, sanoo Postin tiedotteessa poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja.

JAA