Päämainos
Postin vuoropäiväjakelu laajenee uusilla paikkakunnilla
Kuljetukset 16.09. 06:21

Postin vuoropäiväjakelu laajenee uusilla paikkakunnilla

Postin mukaan vuoropäiväjakelu auttaa pitämään Postin työtehtäviä kokopäiväisinä.

16.09.2022
Teksti Esko Lukkari kuvat Posti

Posti laajentaa pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta alkanutta vuoropäiväjakelua syksyn aikana ja ensi vuoden alussa viidelle uudelle paikkakunnalla.

Vuoropäiväjakelussa päiväpostia jaetaan samalla postinumeroalueella vuoroviikoin eri päivinä. Yhdellä viikolla jakopäiviä ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai, sitä seuraavalla viikolla tiistai ja torstai.

Vuoropäiväjakelu laajenee seuraaville paikkakunnille tällaisella aikataululla:

  • Raisio, Kaarina, Naantali, Lieto ja pieni osa Turun alueesta 19.9.2022
  • Pori 3.10.2022
  • Oulu 3.10.2022
  • Vantaa loppuvuonna 2022
  • Jyväskylä vuoden 2023 alkupuolella.


Posti tiedotti jakelumuutoksesta 12.9.

Päiväpostissa jaetaan esimerkiksi kirjeitä, aikakauslehtiä, mainoksia sekä postiluukkuun tai -laatikkoon mahtuvia pikkupaketteja. Vuoropäiväjakelu ei koske sanomalehtien varhaisjakelua eikä pakettijakelua.

Muutoksen taustalla on paperisen postin määrän väheneminen, viimeisen kymmenen vuoden aikana määrä on pienentynyt 70 prosenttia ja väheneminen jatkuu. Kun paperista postia on jaettavana entistä vähemmän, on jakelurytmiä pitänyt muuttaa.

Sanomalehtijakelu entisellään

Sanomalehtien varhaisjakelu jatkuu kuten tähänkin asti niillä alueilla, joilla Posti hoitaa varhaisjakelun.

Pakettien jakelu jatkuu yleisesti ottaen kuten ennenkin. Poikkeuksena ovat postilaatikkoon tai -luukkuun mahtuvat pikkupaketit, jotka jaamme vuoropäiväjakeluna päiväpostin mukana.

Se, mikä muuttuu, on päiväpostin jakelurytmi. Joidenkin aikakauslehtien ja mainosten jakelupäivät voivat muuttua, ja jaamme ne lähettäjien kanssa sovittavien aikataulujen mukaisesti.

Myös postimerkilliset kirjeet ja kortit jaetaan päiväpostissa. Ne ovat yleispalvelulähetyksiä, joiden jakaminen on lain mukaan Postin vastuulla. Jaamme nämä lähetykset postilain mukaisesti.

Postin mukaan vuoropäiväjakelulla optimoidaan jakelureittejä ja vähennetään ajettuja kilometrejä, polttoainekustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä. Posti on sitoutunut painamaan omat päästönsä nollaan vuoteen 2030 mennessä.

Vuoropäiväjakelu auttaa myös pitämään Postin työtehtäviä kokopäiväisinä ja vähentää osa-aikaisia tehtäviä.

AVAINSANAT

Posti

JAA