Kuvituskuva.
RAU ei hyväksy Kouvolan ohjauskeskuksen siirtoa
”Valtionyhtiöissä näyttää olevan politiikka keskittää kaikki mahdolliset toiminnot Helsinkiin”.
15.12.2020
Teksti Esko Lukkari kuvat Adobe Stock
Rautatiealan Unioni RAUn puheenjohtaja Tero Palomäki pitää Finrail Oy suunnittelemaa Kouvolan rautateiden liikenteenohjauskeskuksen lopettamista ja noin 80 työpaikan siirtämistä pääkaupunkiseudulle sopimattomana.
Finrail on aikonut toteuttaa hankkeen vuoden 2024 alussa.
RAU julkaisi kannanottonsa 11.12.
Palomäen mielestä toimintoja tulisi pikemminkin keskittämisen sijaan hajasijoittaa.
”Rautateiden toimintavarmuuden näkökulmasta kriittisten ohjaustoimintojen keskittäminen tilanteessa, jossa toimintoja tulisi turvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta hajasijoittaa, tuntuu täysin järjettömältä”, hän sanoo tiedotteessa.
”Kaikki keskitetään Helsinkiin”
”Valtionyhtiöissä näyttää olevan vallalla politiikka, jossa kaikki mahdolliset toiminnot keskitetään Helsinkiin. Se on näkynyt myös toisessa rautateiden valtionyhtiössä VR:ssä. Olisin odottanut, että menossa oleva koronapandemia olisi keskittämisvimmaa pienentänyt, mutta näin ei ole tapahtunut”, hän sanoo.
Yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan Finrailissa 15.12.2020 ja niiden on arvioitu kestävän tammikuun loppuun 2021. Yhtiö on osa Valtion erityistehtäväyhtiö Traffic Management Finland Groupia ja se vastaa rautatieliikenteen ohjauksesta sekä hallinnasta.