Päämainos

Rauanheimo purkaa ja lastaa Ääneskosken sellun

21.12.2017
Teksti Esko Lukkari

Metsä Groupin Ääneskosken uuden jättitehtaan sellun kuljetuksista käytiin kova kilpailu viime keväänä.  VR Group voitti sellun kuljettamisen Metsä Fibren tehtaalta Helsingin Vuosaareen satamaan.  

Sellujunien lastaamisesta Äänekoskella ja purkamisesta Vuosaareen satamassa vastaa puolestaan Oy M. Rauanheimo. Yhtiö myös lastaa sellun Vuosaaressa break bulk -laivoihin, kontteihin tai trailereihin. 

Äänekosken sellun esimerkiksi Puolan markkinoille kuljettaa DSV Roads, koska osa sellusta kuljetetaan Eurooppaan trailereilla. Rauanheimo lastaa sellun Vuosaaressa DSV Roadsin perävaunuihin, joissa tavara siirretään Hangon satamaan ja sieltä edelleen Puolaan. 

Vuosaaren satamasta lähtee DSV Roadsin Cargo-lehdessä haastatellun myyntijohtaja Markku Waseniuksen mukaan viikoittain 1520 sellurekkaa. Valtaosa sellusta menee silti laivoilla suoraan ulkomaille.

Vähän julkisuudessa esiintynyt Oy M. Rauanheimo on yksi Suomen johtavista ahtaus-, satamahuolinta-ja varustamoyrityksistä. Yhtiöllä on vahva asema etenkin Kokkolan satamassa ja Venäjän kauttakulkuliikenteessä. Se toimii myös Hamina-Kotkan satamassa, Moskovassa ja Luoteis-Venäjällä. 130-vuotias yhtiö on osa KWH-yhtymää ja sen logistiikkayhtiötä. 

Oy M. Rauanheimo ylti viime vuonna hieman vajaan 59 miljoonan euron liikevaihtoon ja reilun neljän prosentin liiketulokseen. Henkilöstöä sillä oli 125. 

KWH Logistics operoi 11 satamassa Kalajoelta Haminaan. Tämän vuoden aikana KWH Logisticsin arvioidaan käsittelevän satamissa 15 miljoonaa tonnia tavaraa, josta Rauanheimon osuus on 78 miljoonaa tonnia.  

”Tarjoamme kokonaispalvelua, joka sisältää purkutytöt, varastoinnin ja lastauksen. Vuosaaren toiminnot kasvavat koko ajan”, sanoo Rauanheimon toimitusjohtaja Joakim Laxback.

JAA