Päämainos
Rautatiealan lakko pysäyttämässä junaliikenteen maanantaina
Kuljetukset 17.03. 10:12

Rautatiealan lakko pysäyttämässä junaliikenteen maanantaina

Rautatiealan Unionin (RAU) mahdollinen lakko pysäyttää junaliikenteen maanantaista 20.3. alkaen toistaiseksi.

17.03.2023
Teksti Ilmari Tuomivaara

Lakon toteutuessa VR peruu kaikki kauko- ja lähijunat lakon ajalta ja maksaa asiakkailleen rahat takaisin lakon ajalle ostetuista junalipuista. Myös tavarajunat perutaan yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Veturinkuljettajien lakko liittyy käynnissä oleviin TES-neuvotteluihin. Lakko alkaisi maanantaina 20.3.2023 klo 00.01 ja jatkuu RAU:n lakkovaroituksen mukaan toistaiseksi. Lakon alkaessa sunnuntai-illan aikana lähteneet matkustaja- ja tavarajunat ajetaan määräasemilleen saakka, mukaan lukien sunnuntain ja maanantain välisen yön yöjunat.

”Neuvottelut jatkuvat Palvelualojen työnantajat Palta ry:n ja RAU:n välillä myös lakon aikana. Toivomme, että sopu löytyisi ja lakko vielä peruuntuisi tai ainakin päättyisi suunniteltua aiemmin. Olemme todella pahoillamme siitä, millaisia hankaluuksia lakko aiheuttaa asiakkaillemme”, sanoo VR:n tiedotteessa yhtiön henkilöstöjohtaja Laura Ansaharju.

Tällä hetkellä jo käynnissä oleva veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi aiheuttaa muutoksia tai peruutuksia kauko-, lähi- ja tavarajunaliikenteessä jo ennen lakon alkamista.

VR korvaa lakon ajalle ostetut junaliput, liput voi myös muuttaa maksutta

VR palauttaa lakon ajalle ostettujen kauko- ja lähiliikenteen kertalippujen hinnan automaattisesti asiakkailleen noin viikon kuluessa. Jos liput haluaa itse muuttaa toiseen ajankohtaan, se onnistuu maksutta perjantaista 17.3. alkaen VR Matkalla -sovelluksessa, vr.fi:ssä tai soittamalla asiakaspalveluun. 

VR hyvittää myös sarjalippujen paikanvaraukset asiakkaille sekä pidentää kauko- ja lähiliikenteen kausilippujen voimassaoloaikaa lakkopäivien verran. Nämä eivät vaadi lippujen käyttäjiltä toimenpiteitä.

Jos junaliput on ostettu paperisena ilman kirjautumista esimerkiksi lippuautomaatista tai R-kioskilta, hyvitystä ei ole mahdollista tehdä automaattisesti. Silloin lipuista voi hakea korvausta osoitteessa www.vr.fi/hae-korvausta.

Matkustajaliikenne palautuu lakon päätyttyä normaaliksi pienellä viiveellä

Lakon päätyttyä junaliikenteeseen voi tulla vielä muutoksia ja yksittäisiä peruutuksia seuraavan päivän aikana liikenteen käynnistämiseen liittyvien poikkeusjärjestelyiden vuoksi.

Myös siivousalan lakko voi näkyä yksittäisissä junissa 16.3.–18.3. Kolme päivää kestävällä lakolla voi olla vaikutuksia junien siivouksesta vastaavan RTK:n toimintaan.

 

JAA