Päämainos

Ruotsi tukee Gasum-investointeja

Klimatklivet-ohjelmasta 15 miljoonaa euroa biokaasulaitokselle ja neljälle tankkausasemalle.

31.12.2019
Teksti Esko Lukkari

Ruotsi on myöntänyt Klimatklivet-ilmastoinvestointiohjelmastaan 15 miljoonan euron tuen Gasumin uudelle biokaasulaitokselle sekä neljälle uudelle raskaan liikenteen kaasutankkausasemalle. 

Gasumin nesteytetyn biokaasun (LBG) ja nesteytetyn maakaasun (LNG) laitos on osa pohjoismaisen kaasuekosysteemin kehittämistä.

Gasum tiedotti asiasta 20.12.

Biokaasulaitos rakennetaan Göteneen. Pääraaka-aineenaan lantaa käyttävän biokaasulaitoksen tuottama biokaasu käytetään nesteytetyn biokaasun eli LBG:n tuotantoon. Lisäksi laitoksessa tuotetaan kierrätyslannoitteita, jotka ovat suurimmaksi osaksi luomusertifioituja. 

”Aloite biokaasulaitokseen tuli paikallisten viljelijöiden Götene Biogas Ekonomisk Förening -yhdistykseltä. Meille Gasumilla on tärkeää laajentaa läsnäoloamme maataloussektorilla. Ruotsin ympäristöviranomaisen investointituella oli asiassa suuri merkitys ”, sanoo tiedotteessa Gasumin Ruotsin liiketoiminnan kehitysjohtaja  Erik Woode.

Gasumilla on Ruotsissa ja Suomessa yhteensä 13 biokaasulaitosta ja yhtiön tavoitteena on vahvistaa merkittävästi biokaasun saatavuutta uusien tuotanto- ja hankintamahdollisuuksien avulla. Kaikki biokaasulaitokset toimivat kiertotalousperiaatteen mukaisesti.

Uudet asemat vuonna 2020

Investointituella rakennetaan myös neljä uutta kaasutankkausasemaa Malmöhön, Halmstadiin sekä Itä- ja Länsi-Göteborgiin. Asemien arvioidaan aloittavan toimintansa vuonna 2020. Hankkeiden kolmen miljoonan euron investointituki tulee myös Klimatklivet-ohjelmasta.

Investointitukea saavat kaasutankkausasemat sijoitetaan vilkkaasti liikennöidyille paikoille. Uudet asemat ovat osa kaasutankkausasemaverkostoa, joka tarjoaa nesteytettyä biokaasua ja maakaasua raskaille ajoneuvoille.

Sekä EU:n että Ruotsin kansallisten päästötavoitteiden saavuttaminen edellyttää kuljetusalalta pikaisia muutoksia. Ruotsin kansallisena tavoitteena on vähentää maantiekuljetusten kasvihuonekaasupäästöjä 70 prosentilla vuoden 2010 tasosta vuoteen 2030 mennessä. 

Nesteytetyn biokaasun (LBG) käytöllä voidaan vähentää hiilidioksidipäästöjä noin 85 prosentilla dieseliin verrattuna, ja nesteytetyn maakaasun eli LNG:n käytöllä voidaan päästä 20 prosentin päästövähenemään.

JAA