Päämainos
Sähköautoja Euroopan teillä jo yli miljoona
Kuljetukset 29.08. 13:26

Sähköautoja Euroopan teillä jo yli miljoona

Eurooppa on Kiinaa jäljessä, mutta USA:ta edellä.

29.08.2018
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

Sähköautojen myynti on kasvanut Euroopassa ensimmäisellä vuosipuoliskolla yli 40 prosenttia. Nyt eurooppalaisilta teiltä löytyy jo yli miljoona sähköautoa. Luvut selviävät kansainvälisestä sähköautojen myynnin EV-Volume-tietokannasta.

Virstanpylväs saavutettiin Euroopassa lähes vuoden Kiinan jälkeen, mutta Kiinan automarkkinat ovat huomattavasti Eurooppaa suuremmat. Yhdysvaltojen odotetaan saavuttavan miljoonan sähköauton maamerkin myöhemmin tänä vuonna, Teslan viimeisimmän malli vauhdikkaan myynnin ansiosta.

Tammi-kesäkuussa EU-maissa, Islannissa, Liechtensteinissa, Norjassa ja Sveitsissä myytiin noin 195 000 autoa eli 42 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvun nopeutumisen myötä kumulatiivisen kokonaismäärän odotetaan nousevan 1,35 miljoonaan autoon jo tämän vuoden loppuun mennessä.

"Miljoonan sähköauton kanta on tärkeä virstanpylväs liikenteen sähköistämisen ja päästötavoitteiden saavuttamisen kannalta, mutta se ei tietenkään riitä", kommentoi EV-Volumesin markkina-analyytikko Viktor Irle.

Saksan markkinat vahvassa kasvussa

Luvut sisältävät täysin sähkökäyttöiset henkilöautot ja pakettiautot sekä plug-in-hybridit, jotka voivat kulkea lyhyen matkan akkukäyttöisesti ennen siirtymistä perinteiseen polttomoottoriin. Vaikka sähköautojen myynti kasvaa, niiden osuus on edelleen vain 2 prosenttia kaikista uusista henkilö- ja pakettiautojen rekisteröinneistä ympäri Eurooppaa. Vuoden loppuun mennessä osuuden ennustetaan nousevan 2,35 prosenttiin.

Norja on yhä ylivoimainen ykkönen. Norjan sähköautojen myynti vastaa 37 prosenttia kaikista uusista rekisteröinneistä. Syynä ovat suurelta osin anteliaat kannustimet. Mutta Saksan markkinoiden nopea kasvu merkitsee sitä, että Euroopan suurimmat automarkkinat ylittävät kokonaismyynnissä Norjan vuoden loppuun mennessä. Myös Alankomaat ja Tanska ovat hyvässä kasvuvauhdissa. Suomessa sähköautojen myynti kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla kaksi prosenttia.

JAA