
Saimaan kanava avattu rahti- ja matkustaja-aluksille
Kanavavaltuutettujen sopima purjehduskausi kestää 26.5-31.12.2025 välisen ajan.
27.05.2025
Teksti Esko Lukkari
Saimaan kanavan liikenne on alkanut 26.5. Suomen ja Venäjän kanavavaltuutetut sopivat Saimaan kanavan purjehduskausi käynnistymisestä ja purjehduskausi päättyy 31.12.2025.
Saimaan kanava on 43 kilometriä pitkä. Saimaan kanavasta lähes puolet sijaitsee Venäjältä vuokratulla alueella.
Kanavavaltuutetut sopivat vuosittain pöytäkirjalla purjehduskauden pituudesta sekä liikennekauden avaamispäivästä. Asiasta päätetään Saimaan kanavan vuokrasopimuksen mukaisesti. Vuokrasopimus on kansainvälinen sopimus, jonka eduskunta on hyväksynyt.
LVM tiedotti asiasta 23.5.
Rahti- ja matkustaja-alukset käyttävät
Päätöksellä avataan kanavan infrastruktuuri käyttöön. Kanavan avaamispäätös antaa mahdollisuuden rahti- ja matkustaja-alusten liikennöidä kanavan kautta. Liikennöintiin kuitenkin sovelletaan valtioneuvoston päätöksiä ja EU:n asettamia pakotteita.
Voimassa olevan valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Suomen ja Venäjän välisellä rajalla ovat suljettuina vesiliikenteessä Haapasaaren, Nuijamaan sataman ja Santion rajanylityspaikat. Ne ovat rajanylityspaikkoja Schengenin rajasäännöstössä tarkoitetuille huvialuksille. Näin ollen rajanylittävä huvialusliikenne ei ole mahdollista Saimaan kanavan kautta liikennekauden avaamisesta huolimatta. Kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty avoinna oleville lentoliikenteen ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille.
Liikenteenharjoittajan tulee ilmoittaa Rajavartiolaitokselle valtakunnan rajan ylittävän liikenteen aloittamisesta viimeistään neljä kuukautta ennen liikennöinnin aloittamista.