Saimaan kanavatyöt jatkuvat ensi talvena

22.09.2017
Teksti Esko Lukkari

Saimaan kanavan alaportteja uusitaan 11,3 miljoonalla eurolla. Urakoitsija on Granniittirakennus Kallio. Ensi talven aikana uusitaan kolme kanavan alaporteista. Uusimatta on vielä seitsemän alaporttia.

Saimaan kanavan kahdeksan alaportin uusiminen kuuluu osaksi liikenneväylien korjausvelkaohjelmaa. Saimaan kanavan liikenne on ollut hiljaista viime vuosina, mutta tänä vuonna on ollut merkkejä liikenteen vilkastumisesta.

Suomen lipun alla olevista varustamoista neljällä on aluksia, jotka voivat purjehtia Saimaalla. Kanava on ollut merkittävä Venäjältä tuotavan raakapuun kuljetusväylä. Pelletit ovat toinen tärkeä tuote kanavakuljetuksissa. 

Viime talvena aloitettu Saimaan kanavan alaporttien uusiminen jatkuu ensi talven aikana. Uusimatta on vielä seitsemän porttia, joista ensi talvena uusitaan kolme: Mustolan, Soskuan ja Juustilan sulkujen alaportit.

Alaporttien uusiminen alkoi viime talvena, jolloin Liikennevirasto uusi kanavan suurimman sulun eli Mälkiän alaportit.

JAA