Päämainos
Saksalaisyhtiö sai lopulta Frigoscandian
Kuljetukset 23.11. 10:21

Saksalaisyhtiö sai lopulta Frigoscandian

Mutares osti Norjan Postin omistaman ja Ruotsin johtavan kylmäkuljetusyhtiön.

23.11.2021
Teksti Esko Lukkari

Norjan Posti on myynyt kylmäkuljetuksiin erikoistuneen Frigoscandia AB -yhtiönsä saksalaiselle sijoitusyhtiö Mutaresille. Frigoscandia toimii myös Suomessa. Yhtiö tunnettiin aiemmin nimellä Bring Frigo AB. 

Mutares yritti jo viime vuonna ostaa Bring Frigo-yhtiön, mutta norjalaiset vetäytyivät viime hetkessä kaupasta sopimusepäselvyyksiin vedoten. Mutares osti aiemmin NCC:n infraliiketoiminnan Ruotsista ja Suomesta.

Posten Norge tiedotti kaupasta 19.11.

Iso yhtiö Ruotsissa

Frigoscandia ylti viime vuonna 250 miljoonan euron liikevaihtoon ja yhtiöllä oli tuolloin 1000 työntekijää. Yhtiön pääkonttori on Ruotsin Helsingborissa.

Mutares uskoo etenkin Goods &Services-liiketoiminnassa kylmäkuljetusten kasvuun sekä Pohjolassa että Manner-Euroopassa.

Norjan Posti perusti Frigoscandian vuonna 1948. Yhtiö on ollut markkinajohtaja kylmäkuljetusten segmentillä Ruotsissa. Ruotsissa Frigoscandialla on 25 varastoa ja terminaalia.

Suomessa liikevaihto ollut laskussa

Suomessa Frigoscandia ylti viime vuonna 11,4 miljoonan euron liikevaihtoon ja 0,32 miljoonan euron liiketulokseen. Yhtiön palveluksessa oli tuolloin kahdeksan henkeä. Yhtiön liikevaihto oli vielä vuonna 2016 jopa reilut 17 miljoonaa euroa, mutta sen jälkeen liikevaihto on laskenut yhtä vuotta lukuun ottamatta.

Frigoscandia toimii Pohjoismaiden ohella myös Hollannissa ja Ranskassa.

Mutares on vahvistanut asemiaan marraskuussa Ruotsin ja Suomen logistiikkamarkkinoilla. Yhtiö osti NCC:n infraliiketoiminnan molemmissa maissa ja maksoi kaupasta 125 miljoonaa euroa.

Joulukuusta lähtien Ruotsin ja Suomen entinen NCC:n infraliiketoiminta jatkuu Mutaresin omistuksessa nimillä Terranor AB ja Terranor Oy.

JAA