Päämainos
SAP Concur ennakoi liikematkojen vähenevän
Kuljetukset 06.10. 11:20

SAP Concur ennakoi liikematkojen vähenevän

Suomalaisista 47 prosenttia uskoo jatkossa joka neljännen tapaamisen tapahtuvan kasvokkain.

06.10.2020
Teksti Esko Lukkari

Liikematkustuksen odotetaan muuttuvan koronapandemian myötä. Kulun- ja matkanhallintaratkaisuja toimittavan SAP Concurin teettämän tutkimuksen mukaan muutokset ovat myös pysyviä.

SAP Concurin tutkimukseen osallistui globaalisti 4 850 liikematkailijaa, joista suomalaisia oli 100.

Tutkimuksen mukaan lähes kaikki liikematkailijoista maailmanlaajuisesti (97 prosenttia) odottaa, että työmatkustamiseen syntyy koronapandemian myötä ”uusi normaali”. Uusien toimintatapojen oletetaan säilyvän, vaikka koronarajoitteet hellittäisivätkin.

SAP Concur tiedotti tuloksistaan 30.9.

Innokkaita lähtijöitä riittää yhä

Suomalaisvastaajista 39 prosenttia odottaa innostuneena seuraavaa liikematkaa. Joka kolmas arvelee olevansa huolestunut. Lähes joka viides uskoo tuntevansa ahdistusta matkan aikana.

Suomalaisten vastaukset ovat pääosin linjassa muiden tutkimuksessa olleiden Euroopan maiden vastausten kanssa.

Tärkeimpiä asioita jatkossa liikematkoilla ovat matkan valmistelu ja uusien toimintaohjeiden luominen. Näiden uusien toimintatapojen uskotaan säilyvän koronapandemian jälkeenkin.

Liikematkailussa etusijalle nousee jatkossa työmatkailijoiden terveys ja turvallisuus. Kun vastaajilta kysyttiin, mihin he kiinnittävät huomiota henkilökohtaisten työmatkojen suunnittelussa ja varaamisessa, ylivoimaisesti eniten mainintoja suomalaisilta sai terveys ja turvallisuus, 42 prosenttia. Myös joustavuus, liiketoimintatarpeiden huomioiminen ja nopeus olivat tärkeitä liikematkustajille.

Itse matka on stressaavinta

“Liikematkustajat ovat aiempaa enemmän huolissaan ja varovaisempia kuin ennen pandemiaa. Toisin kuin vuoden 2019 tutkimuksessa, nyt itse työmatkaa pidetään stressaavimpana osana liikematkailua. Viime vuonna stressaavimmaksi koettiin vaihe ennen liikematkaa”, sanoo tiedotteessa liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Nina Ruokonen, SAP Concur, Pohjoismaat.

 ”Vaikka liikematkailijat ovat sekä innostuneita että helpottuneita ajatellessaan uudestaan alkavia työmatkojaan, yritysten on varmistuttava siitä, että terveys- ja turvallisuusaspektit otetaan vakavasti. Yritysten on tuettava henkilökuntaa ja pidettävä huoli työntekijöiden terveydestä, kun he valmistautuvat taas matkustamaan – oli kyse ennen liikematkaa tapahtuvasta hyväksynnästä ja ohjeistuksesta tai matkasuunnitelman ja kulujen näkyvyydestä matkaa varattaessa”, sanoo Ruokonen.

Suomalaiset muita huolettomimpia 

Vaikka monet liiketapaamiset voidaan korvata virtuaalisilla kohtaamisilla, kaikkia kasvotusten tapahtuvia kokouksia ja tapaamisia ei ole mahdollista korvata verkossa. Suomalaisvastaajista 47 prosenttia kertoo, että vähintään neljännes tapaamisista on pidettävä kasvokkain.

Globaalisti yli puolet vastaajista kertoo käyttävänsä kasvomaskia (54 prosenttia) ja käsidesiä (52 prosenttia) jatkossakin. Suomalaisilla vastaajilla nämä prosentit olivat 34 ja 51.

Lähes puolet (47 prosenttia) vastaajista uskoo ylläpitävänsä turvavälejä kanssamatkustajiin ja 42 prosenttia ei kosketeta muista matkustajia. Suomalaisista liikematkustajista turvavälejä tulee pitämään 31 prosenttia ja 37 prosenttia uskoo tervehtivänsä toisin kuin aiemmin.

Myös kuumeen mittaamisesta ennustetaan muotoutuvan rutiinitoimenpide (41 prosenttia) globaalisti. Suomalaisilla vastaajilla vastaava luku oli huomattavasti pienempi, vain 21 prosenttia.

Etusivulle >

Lisää kuljetusuutisia >

JAA