Päämainos

Satamiin investoidaan nyt sadan miljoonan vuositahtia

”Suomen hyödynnettävä liikenteen EU-rahoitusta”

23.05.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomen satamissa on nyt vilkas investointitahti. Satamaliiton toimitusjohtajan Annaleena Mäkilän mukaan satamat ja satamaoperaattorit investoivat nyt vuosittain satamien kehittämiseen 100 miljoonaa euroa.

Mäkilä sanoo, että monien vaisujen vuosien jälkeen on valoisammat näkymät ja se antaa mahdollisuuden uusia esimerkiksi satamien lastinkäsittelylaitteita, satamalaitureita ja satamainfraa.

Satamaliiton 21.5. julkaiseman Suomen Meriklusterin yhteisen tiedotteen mukaan satamien ja meriväylien sataman puoleisen pään kunto on edelleen satamien vastuulla, ulompana väylä on valtion vastuulla. Valtion toivotaan osaltaan pitävän väylät kunnossa eli riittävän syvinä ja turvallisina. 

Mäkilän mukaan väylien kehittämisen tulisi olla ennustettavaa ja pitkäjänteistä.

”Toivomme työkaluja rahoitukseen ja myös sitä, että Suomi seuraavalla liikenteen rahoituskaudella hyödyntäisi mahdollisimman paljon liikenteen EU-rahoituksia ja yhteisrahoitusmahdollisuuksia.” 

Suomen Varustamot, Suomen Satamaliitto, Meriteollisuus ja Satamaoperaattorit edustavat elinkeinoja, jotka ovat meren kanssa tekemisissä. Alat ovat sidoksissa toisiinsa: satamat ja satamaoperaattorit menestyvät, jos varustamot ja meriteollisuus voivat hyvin. Ne taas tarvitsevat hyväkuntoisia satamia ja väyliä, toimivaa logistiikkaketjua sekä hyvää keskinäistä yhteistyötä.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen meriklusteri on merkittävä.

”Suomessa meriklusteri on yllättävän vähän tunnettu, kun ottaa huomioon kasvunäkymät ja sen, että ala työllistää 50 000 suomalaista”, sanoo tiedotteessa Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.

Suomalaiset ovat vahvoja digitalisaatiossa sekä ympäristöosaamisessa, jotka molemmat ovat maailmanlaajuisia megatrendejä. Tuurnala lisää vahvuuksiin merenkulun erityisolosuhteiden hallinnan. 

”Suomalaiset merenkulkijat ja muut alan toimijat ovat tottuneet operoimaan vaikeissa oloissa. Merialueemme ovat karikkoisia ja matalia, ja jään alla keskimäärin 100 päivää vuodessa.”

Meriteollisuuden näkymät ovat nyt valoisat ja esimerkiksi risteilyalusten tilauskanta ulottuu pitkälle ensi vuosikymmenelle. Kasvun sekä sukupolvenvaihdoksen myötä kaivataan uusia osaajia.

 ”Tarvitaan laivanrakennuksen diplomi-insinöörejä, mutta heidän lisäkseen myös lukuisten muiden tieteenalojen osaajia”, Meriteollisuuden toimitusjohtaja Elina Vähäheikkilä sanoo.

Vaikka digitaaliset ratkaisut tulevat kuljetuksiin, laivat tarvitsevat edelleen riittävän syvät väylät ja toimivat satamarakenteet. Satamaoperaattoreiden toimitusjohtaja Juha Mutru vertaa satamayhtiötä kauppakeskukseen. Satamaoperaattorit eli ahtausyritykset puolestaan ovat kuin liikkeitä, jotka ovat kauppakeskuksen vuokralaisina. 

”Satamien ja satamaoperaattorien yhteinen intressi on tarjota merikuljetuksille mahdollisuus sujuvaan logistiikkaan, sillä se on perusta, jolle vienti ja tuonti rakennetaan. Operaattoreilta edellytetään entistä tehokkaampaa toimintaa, sillä laivat käsitellään satamissa mahdollisimman nopeasti”.

JAA